Samassa kuului kenraalin kolkutus ovelta. Hän tuli pyytämään anteeksi ja toi muassaan kullalla ja simpukankuorella koristetun kanteleen, jota hän pyysi Annan ottamaan vastaan. Hänen käytöksensä oli teeskenneltyä, kohteliasta, melkein matelevaa ja vaivoin saattoi se peittää hänessä vielä raivoavaa suuttumusta ja kiihkoa. Vaikka siitä mahdollisesti olisi voinut ratketa uusi riita, ei Anna kumminkaan voinut taipua ottamaan vastaan lahjaa, sillä hän aavisti kenraalin otaksuvan sen myönnytykseksi, että muka Mustofiniltä saatu muisto oli palkittu.
"Herra kenraali", virkkoi hän, "antakaa tuo kaunis soitin jollekulle muulle, joka paremmin kuin minä ymmärtää käsittää sen arvon. Minulle ei se sovi, yhtä vähän kuin minua haluttaa koskaan kutsua sitä omakseni."
Kenraalin silmät leimahtivat kuullessaan tämän ylpeän, hylkivän vastauksen, ja hän poistui heti luomatta tyttöön silmäystäkään.
Hitaasti kului seuraava yö. Tuontuostakin katsahti Anna komeaan, hopeaiseen pöytäkelloon, eikö jo aika olisi käsissä, jolloin Tåklin tulisi noutamaan hänen vastaustaan.
Vihdoin löi kello kuusi. Anna avasi hiljaa akkunan ja kurkisti kadulle, mutta ketään ei vielä näkynyt. Entä jos joku olisi huviksensa ilvehtinyt hänelle! Hän hengitti raskaasti ja kävi yhä rauhattomammaksi.
Hän oli sitonut kirjeen rihmaan, jonka hän nyt antoi liukua ulos akkunasta. Sitten pyysi hän palvelijan tulemaan tähystäjäksi, sillä itse oli hän liian rauhaton ja liikutettu.
"Näetkö kenenkään tulevan, Brigitta?" sanoi hän, "tämä odotus on julmaa."
"En vielä kenenkään", vastasi puhuteltu — "mutta malttakaa, tuolta lähestyy eräs mies. Kertomuksenne mukaan on hän saman miehen näköinen, jonka näitte sillalla, vereltään vaalea ja kukoistava. Miten arasti hän katselee ympärilleen! Nyt lähestyy hän nopeasti, — hän on huomannut kirjeen — saanut sen käsiinsä. Hän lukee sitä ja näyttää tyytyväiseltä, repäisee lehden muistokirjastaan — kirjoittaa siihen jotain ja ripustaa sen jälleen rihmaan — hän poistuu. — Ihmettelenpä mitä hän kirjoittaa."
Samaa ihmetteli Annakin sydämessään ja kiiruhti saamaan siitä varmaa tietoa. Lehdellä olivat vaan nämä rivit:
"Kahden tunnin kuluttua olen samaa tietä, jota sain vastauksenne,
ilmoittava Teille enemmän.