"Katsokaa, lapseni", sanoi hän Annalle, "veistä kiitetään teränsä tähden, ihmistä järkensä vuoksi, ja niin tuleekin katsoa etuaan, milloin voi, ja ajatella tulevaa aikaa. Tämän neuvon on Tåklin teille antanut ja sen otan minäkin varteen. Sitä paitsi on hyvä ottaa teidän varallenne saali tahi jokin muu; onhan teillä kumminkin kyllin kantamista niissä kalliissa kivissä ja rahoissa, jotka ovat ommellut hameenne taskuun."
"Niin", sanoi Anna huoaten, "ne tuntuvat raskailta, kovin raskailta, nuo lahjat, kun niihin on yhdistynyt niin paljon katkeraa — — —"
"Vaiti, tyttöni, vaiti" keskeytti hänet Brigitta hilpeästi, "älkäämme nyt sitä ajatelko. Muistelkaa ennemmin, mihin teitä kehoitti jalavanlehti, joka oli Tåklinin viimeisessä kirjeessä. Kuinka se taas olikaan, Anna?"
"Itämaisen kukkaiskielen mukaan merkitsee jalavanlehti: Ole huoletta!"
"Aivan niin", sanoi Brigitta luoden tyytyväisen katseen Annaan, jonka taitoa hän suuresti ihmetteli. "Minä en vaan ymmärrä, kuinka te muistatte kaikkien kukkain merkityksen."
"Nuoret panevat mielellään semmoista muistoonsa", virkkoi Anna hymyillen.
"Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa!" soittivat jälleen kirkonkellot.
Anna säpsähti. "Eikö meidän ole jo aika lähteä, Briitta muori?" kysyi hän.
"Olkaa rauhassa, lapseni; vielä hetkinen kärsivällisyyttä. Mitä sanoisitte, jos kenraalin olisi pistänyt päähän kieltää teitä tänä päivänä menemästä kirkkoon?"
"Jumala varjelkoon!" sanoi Anna. "En tiedä mitä silloin tekisin." Ankara väristys vapisutti hänen olentoaan ja veret vuoroin nousivat vuoroin haihtuivat hänen kasvoillaan.