"Ja hapankaalia ja kurkkuja, mustaa leipää ja teetä, unohtamatta braagaa (kotitekoista olutta) ja viinaa", lisäsi toinen ja lakutti kieltään, ikäänkuin hänellä olisi jo ollut kaikki nuo herkut nähtävinä. "Se olisi jotakin, mutta me emme saa unhoittaa, että on taas paastonaika ja silloin on synti ajatella semmoista. — Pyhä Barbara, auta meidän tyhjiä vatsojamme!"
"Pyhä Barbara, auta meitä!" mutisi Petterkin tehden kumppaninsa tavoin ristinmerkin, "erittäinkin minun kurjia jäseniäni, voi, voi!"
Petter nauroi. "Ohjaa kielesi paremmin toisella kertaa, niin ei kenraalin tarvitse rangaista sinua!" sanoi hän.
"Tapahtukoon armollisen herramme tahto, hän tietää parhaiten mitä minä tarvitsen", virkkoi Paavo nöyrästi.
"Etpä puhunut tuolla äänellä, silloin kun armollinen herramme otti sinut kanssaan tänne pitkälle matkalle ja eroitti sinut kauniista Sassastasi."
"Kaunis Sassani!" Rakkauden ja surun hohde lennähti Paavon tylsistyneille, mutta kauniille kasvoille ja hänen pienet tummat silmänsä kostuivat kyyneleistä. "Kaunis Sassani!" toisti hän omituisella hellällä painolla. "Hän oli muhkein tyttö sekä itä- että länsipuolella Uralia. Kelpo vaimo hänestä olisi tullut. — Onnellinen sinä, Petrushka, joka et jättänyt ketään suremaan jälkeesi — mutta luulenpa puhuvani kuuroille, sillä sinä näytät nukkuvalta — — —"
Täällä vallitseva suloinen viileys ja hiljaisuus ja tuo yksitoikkoinen odotus eivät olleet painostavaisesti vaikuttamatta molempain palvelijain mieliin. Petterin uni ei ollut teeskenneltyä ja kohta vei suloinen unotar Paavonkin hänen rakkaan Sassansa luo, eikä tämä uni häiriytynyt ennenkuin väki tuli ulos kirkosta. Kauhistuen hypähtivät puoliuniset palvelijat pystyyn, pitäen tarkasti vaarilla eikö noita kahta naista jo näkyisi. Vaan kun ei heitä kuulunut, arvelivat palvelijat heidän jääneen osoittamaan harttauttaan jollekin suositulle pyhimyksen kuvalle, ja istuutuivat jälleen tyynesti paikoilleen.
Ajan kuluksi rupesivat he vertailemaan Turun tuomiokirkkoa pyhän kaupunkinsa Moskovan moniin pyhyyksiin, tietysti jälkimmäisten eduksi, joiden kullattuja, hopeoituja ja monivärisiä kupukattoja he väsymättä ylistelivät. Soitettiin suomalaiseen iltamessuun, ja ihmiset menivät sinne ja palasivat sieltä ja muutamaa tuntia myöhemmin ruotsalaiseenkin, mutta yhä istuivat venäläiset palvelijat kärsivällisesti odottamassa, niinkuin heidän oli käsketty; he olivat oppineet tottelemaan ja sitäpaitsi oli heissä runsas määrä yksinkertaisuutta.
Eräs kymäräselkäinen kirkonvartija lähestyi heitä ja lyöden sauvallaan niin kovasti laattiaan, että holvit kajahtivat, sanoi hän semmoisella venäjänkielellä, jota ei taitavinkaan kielenkääntäjä ottaisi selittääkseen, että jollei herroja haluttanut jäädä sinne pitämään kirkon rotille seuraa, niin oli heidän aika laittautua tiehensä, sillä hän aikoi lukita temppelin ovet ja siten hankkia itselleen vapautta viikoksi.
Ällistyneinä katsoivat "herrat" toisiinsa ja vaikkeivät he ymmärtäneet miehen puhetta, alkoivat he kumminkin tajuta hänen kaunopuheliaista liikkeistään, että heidän oli aika lähteä.