Mutta missä olivat neiti Mörck ja eukko? Olivatko ne palvelijain virkistäessä itseään unella lähteneet ilman heitä pois?
Mitä sanoi kenraali Demidoff?
Näitä kyselivät Petter ja Paavo toisiltaan ja enemmän juosten kuin käyden tulivat he kotiin. Turhaksi kävi heidän salainen toivonsa, että muka naiset jo olisivat saapuneet, sillä ei kukaan tiennyt heistä mitään. Totuus piti siis ilmi. Neuvoiteltuaan keskenään päättivät he Ivanin välityksellä, jonka he ymmärsivät voittaa puolellensa, pyytää pääsöä peljätyn isäntänsä luokse. Olihan tämä kummallinen tapaus ennemmin tahi myöhemmin hänelle kumminkin ilmoitettava.
Kenraali oli istumassa taidokkaasti tehdyn, viheriällä veralla päällystetyn pelipöydän ääressä, pitkä turkkilainen piippu suussa, kun hovimestari astui sisään. Peljäten häiritsevänsä herraansa seisoi hän pitkän aikaa ääneti odotellen.
"Jalo herra", virkkoi hän lopuksi. Kenraali, joka näkyi olevan erittäin mielistynyt peliin, katsahti ylös.
"Mitä tahdot, Ivan?" sanoi hän.
"Nöyrät palvelijanne Petter ja Paavo pyytävät alamaisimmasti päästä puheillenne, herra kenraali."
"Ei minulla ole aikaa heidän kanssaan — — —!" Kenraali rupesi maltittomasti valitsemaan uusia kortteja pakasta.
"Niillä on tärkeitä asioita ilmoitettavana", rohkeni hovimestari muistuttaa, mutta otti kumminkin varovaisesti askeleen takaperin.
"Tärkeitä asioita!" huudahti kenraali halveksivaisesti. "Arvelen heidän voivan levätä vaikka tulevaan vuoteen asti. Älä tule täst'edes häiritsemään minua, Ivan, tahi — — —"