Hän tarttui suopeasti Brigitan käsivarteen. Näin astuivat he pitkin vähäistä polkua ja pian levisi heidän silmäinsä eteen järven sininen, tyyni pinta. Muutamia rääkättäviä sorsia kohosi rannan kaislikosta, niin että vesi alkoi karehtia ja tuuditella valkoisia lummenkukkia.
Anna lähestyi rantaa ja kumarruttuaan veden ylitse kostutti hän tuolla kirkkaalla nesteellä valkeaa otsaansa, kuumia poskiaan ja huuliaan. Kuinka viileältä ja elvyttävältä se tuntuikaan!
Silloin kohahti metsä ja Annan korvissa kuului se surulliselta valitukselta. Aurinko oli jo laskenut. Siksikö lieneekään neitosesta tuntunut äkkiä niin kylmältä ja pimeältä? Hän vaivutti päänsä niinkuin aron kukka, kun ensimmäinen halla koskee sen lehtiin.
Valittaen vaipui hän Brigitan viereen, piiloitti päänsä hänen helmaansa ja itki katkerasti. Eikä nuo iloiset juhannustuletkaan, joita siellä täällä vastakkaisella rannalla leimahti palamaan, voineet huvittaa häntä. Hän vaati, että palattaisi takaisin taloon ja sanoi vilustavan itseään.
Molempain naisten poissa-ollessa oli Tåklin joutunut vilkkaisiin puheisin emännän kanssa, joka lateli hänelle elämäkertansa ja sanoi olevansa leski ja että hänellä oli kaksi lasta, poika ja tytär, jotka palvelusväen kanssa olivat menneet viettämään juhannuksen aattoa kylän nuorison pariin.
"Me elelemme täällä niin hiljaisuudessa itseksemme", sanoi hän, "että kernaasti suonkin nuorille joskus vähän huvitusta."
Tåklin nyökäytti myöntäväisesti päätään, kun samassa pörröinen kartanokoira alkoi kiivaasti haukkua ilmoittaen vieraan lähestymistä. Rapulta, jonne emäntä vieraansa kanssa oli istuutunut, näkivät he keski-ikäisen huonoihin ryysyihin puetun naisen lähestyvän väsynein askelin ja taluttavan kädestä pientä kauhean rumaa lasta. Vaimon näössä oli jotakin pahansuopaa, katkeraa, johon kenties oli yhtä paljon syynä hätä ja puute kuin luontoperäinen häijyys.
Emäntä näytti tyytymättömältä. "Vastenmielisiä vieraita", sanoi hän hiljaa Tåklinille. "Mustalais-Zeffan kanssa ei, näette, ole hyvä olla tekemisissä, sillä hän saa rettelöitä aikaan mihin hän vaan tulee."
"Hyvää iltaa, Zeffa", sanoi hän kuuluvasti. "Mistä nyt tuuli puhaltaa, kun niin pitkän ajan päästä saa nähdä teitä täällä?"
"Ei tuule pohjoisesta eikä etelästä, ei idästä eikä lännestä, ja kumminkin olen minä tullut", vastasi vaimo äreästi. "Pelkäätte kaiketi vellitilkkaanne, emäntä?"