Puheenne kyllä kuuluu kauniilta, mutta olisi toki tuo jalo kuninkaamme voinut pitää vähän parempaa huolta tästä Wiipurin kaupungista ja ajatella, että…
Bartholdus Simonis (keskeyttäen).
Hänkö ehtisi kaikkia ajattelemaan! Voitteko pyytää sitä? Eikö tuhannen painavampaa tointa raskauta hänen mieltänsä! Ja mitä huoleen tulee — eikö hän kaupungista pitänyt huolta, kuin jätti sen itse kaupunki-miesten suojeltavaksi? — Vai kuninkaanko olisi pitänyt tulla tänne teidän vaimojanne, lapsianne ja tavaroitanne vartioitsemaan? Hänenkö teidän vallejanne olisi pitänyt korjata ja parannella teidän huoletonna ollessanne? Ken uskaltaa vaatia sellaista? — Herra Barrus! Kuningas ei milloinkaan olisi voinut tehdä jalommin kuin hän teki. Eikö hän selvästi kirjoita, että hän "vakaasti luottaa tämän kaupungin porvarien isänmaallisuuteen niinkuin kelpo miesten ainaki?"
Jöns Barrus.
Totta puhut, nuori ystäväni; ihan niin hän kirjoitti. Jumala siunatkoon jaloa kuningasta Kaarle Kustaata! Hänestä ei ole muuta kuin hyvää sanomista ja kuumassa hän lienee tänäkin hetkenä! — Hm … kyllä kai hän teki mitä taisi. Eikä hänen luottamuksensa meihin Wiipurilaisiin pidä tuleman häpeälle — sen vakaasti uskallan sanoa! — Peijakas sentään! Minä tosin jo olen tullut vanhaksi, mutta kuitenkin voin valvoa, vartioita syntymäkyläni vallilla yhden, vieläpä useammankin viikon! Enkä luulisi liioin vapisevani, vaikka vihollisen silmänterääkin pitäisi katsoa…. Mutta toisesta asiasta toiseen… (Salaan Bartholdolle). — Jos oikein olen älynnyt, niin ei tämä nuori soturi katso aivan kylmäkiskoisesti tuota pormestarimme kaunista Annaa? He .. he … he…. Tuon uuden pormestarimme tytärtä?… Minä tarkoitan pormestaria N:o 3.
Bartholdus Simonis (punastuen).
Mitä puhuttekaan? Tiedätte … se tahtoo sanoa …. olette ehkä kuulleet Annan ylpeydestä kerrottavan?… Hän tuskin katseleekaan aatelittomia nuorukaisia!
Jöns Barrus.
Mutta te sen sijaan katselette häntä oikein mielellänne. He … he…
Bartholdus Simonis.