Bartholdus Simonis.
Minäkö soimaan sinun kunniatas Anna! Oi! että se olisikin vaan ollut soimausta! (Matalammalla äänellä) — Laskeeko se nuori nainen arvoa kunniaansa, joka yökaudet hiipii kaupungin katuja pitkin taikka — sitä pahempi — juoksentelee vallien ja muurien ulkopuolella?
Anna.
Ah! (Itsekseen) — Olisiko hän todella vakonut minua?
Bartholdus Simonis.
Sano, Anna, kuka on se hävytöin mies, joka sinua on pyytänyt varastamaan avaimet kaupungin porteista?
Anna.
Avaimet? Mitkä avaimet? (Itsekseen). — Olisiko hän senkin havainnut?
Bartholdus Simonis.
Sen avaimen, jonka äsken otit portista ja kätkit huivisi alle. Mikä on tarkoituksesi sillä?