— Saakeli soikoon, kuinka on hupaista olla upsierina! Peijakas, mitkä lystilliset ja mukavat temput! — Me Herkule! tää on oivallista! — Mutta et sinä sittenkään iloitse! — Etkö iloitse, jos vielä kerron sinulle, että Burmeister kapteini Udnyn komennon alla jo lähetti ratsuväen ja vähän jalkaväkeä matkalle ja että hän, minä ja sinä ja muu taapikunta — kuule Bartholdus, taapikunta, johon me molemmat kuulumme, lähtee muutaman hetken perästä tuolla veneellä merta myöten.
Bartholdus Simonis.
Muutaman hetken perästä! (Itsekseen). Täytyykö minun siis jättää hänet hänen oman onnensa nojalle!
Kaarle Olavi.
Niin aivan! Suoraan kuljemme lahdet halki, salmet poikki siksi että laskemme maalle ennen määrättyyn sopivaan paikkaan… Mutta mikä sinun on kun et voi olla iloinen, Bartholdus?
Bartholdus Simonis.
Kyllä siitä iloitsen, että tuo suloinen hetki lähestyy, jona kotimaatani saan puollustaa ja ehkä vertakin vuodattaa sen edestä — mutta muutamat toiset seikat saattavat mieleni karvaaksi.
(Flaschendorff tulee ähkäen).
VIIDES KOHTAUS.
Edelliset ja Flaschendorff.