Teidän palvelukseksenne — kunnioitettava herra evesti! —
Burmeister (Ottaa soturilta sotalipun).
Vänrikki Simonis! Katselkaa tuota lippua vähän tarkemmin! Se on kallis, jalo jäännös menneistä ajoista! Monta päivää on se nähnyt, monta kovuutta kestänyt ja ollut — niinkuin sen liinassa löytyvät reijät osoittavat — monen luodin esineenä… Ennenkuin se joutui meidän omaksemme on se seurannut Jaakko De la Gardieta ja Kustaa Aatolvia! Se mies, joka sitä tyydyttävällä kelvollisuudella taisteluissa voi kantaa — hän ei saa liioin olla pelkuri! Vänrikki Simonis! Minä olen valinnut teidän sitä kantamaan, Ottakaa se vastaan! (Bartholdus Simonis ottaa lipun). — Näin nuorissa käsissä kuin nyt on se tuskin milloinkaan ennen ollut, vaan niinkuin toivon ei myöskään paremmissa! Mutta vahvistakaa kuitenkin kunnian sanallanne, ett'ette petä luottamustani, joka teidän turvaanne uskoi kaiken Suomen kansan kalliimman tavaran — sen puhtaan ja saastumattoman sota-banérin.
Bartholdus Simonis (innokkaasti, hetken häveliäästi katsottuansa maahan).
— Herra evesti! Taivaan ja maan kautta ja Kaikkivaltiaan kuullessa vannon, ett'ei kenkään ihmisestä syntynyt tätä jaloa lippua riistä minulta niinkauan kuin rinnassani vielä löytyy hengen kipinä jäljellä, mutta kuin minä olen kuollut ja tämä raskastettu liina on minua kuolinvaatteena peittänyt, niin olkoon siinä silloin toinen läsnä, joka sen uudestansa korottaa verisellä tantereella!
Burmeister (tarjoten kätensä Bartholdolle).
— Sananne vastaavat toivooni. Täydellisesti luotan teihin.
Amalia (antaa kukka-kiehkuran Bartholdolle).
— Sinä et saa jäädä kukkaisitta, Bartholdus!
Bartholdus Simonis.