Surullista kyllä onkin! — Mutta etkös sinä Gerbert voisi siihen asiaan toimittaa jotakuta apua? Jos olisin mies, niin toki jonkun keinon keksisin!
Gerbert
Minäkö? Venäjän rajalta kuin näille seuduille muutin en sodan aikana ensinkään voi saada pääsökirjaa kaupunkiin. Miksikä salavehkeemme, jos tuloni tänne ja lähtöni täältä olisivat vapaat?
Anna.
Se on tosi… Tuo sota on kaikin puolin ikävä … sitä on raskas ajatella!
Gerbert (tarttuen Annan käteen).
Älkäämme sitä ajatelko! — Ajatelkaamme onneamme, rakkautamme! Se on asia ilahuttavampaa, miellyttävämpää laatua! — Nyt pitää minun mennä, mutta kuin päivä on nukkunut ja aurinko lähtenyt läntiseen lepokammioonsa, niin palajaan takaisin ja kohtaan sinun tuolla suuren vaahteran luona.
Anna.
Minun tulee niin kovin ikävä! Hetkikin sinusta eroitettuna tuntuu minulle ijankaikkisuutta pitemmäksi, mutta tunti sinun kanssas on niinkuin hetki!
Gerbert.