Bartholdus Simonis.
Käskin sinua mennä noutamaan yksi tykki tänne ja haalimaan kokoon kymmenen eli kaksikymmentä kunnollista soturia…
Kaarle Olavi.
Niin … niin sanoit. Nyt jo muistan nämät sanasi kuulleeni. — Vaan minkätähden tykki? — Miksikä sotureita? — Minkätähden tämä kirottu ratsastus, joka oli viedä hengen minusta?… mutta olipa tuo hallipää-valakka myös hevonen hevoseksi! Näin — näin se harpata hölkötteli ikäänkuin Neitsytniemen vanha tietäjä-akka! Vaan Bartholdus! Kuka on sanonut ja mistä sen tiedät, että vihollinen aikoo tehdä rynnäkön? Minkä sanoman antoi sinulle Erici? Minkä tähden on tämä asia näin salassa pidettävä? Puhu nyt suusi puhtaaksi ja selitä minulle selitettävät! —
Bartholdus Simonis.
Miksi vaadit selityksiä, Kaarle, ehkä olet kuullut, ett'en voi selityksiin ryhtyä? —
Kaarle Olavi.
Miksikä kohtelet minua niinkuin komentaja käskettäviänsä? Enkö ole vänrikki niinkuin sinäkin? — Suoraan sanottu! En tottele kauemmin käskyjä, joidenka tarkoitusta en ymmärrä. Nyt olen suuttunut kauemmin näyttämään sen porsaan osaa, joka säkissä vietiin pitkät matkat, itse tietämättä mihin!
Bartholdus Simonis.
Kaarle! En ole kohdellut sinua niinkuin komentaja käskettäviänsä, vaan niinkuin ystävä ystäväänsä, niinkuin veli veljeänsä! Mutta ell'eivät pyytämäni ole sinulle mielin, niin käyn itse toimeen. Jää sinä sill'aikaa vartiaksi tähän! —