Kaarle Olavi.
Älä vihastu, ystäväni Bartholdus! Minä hyppään päistikkaa vaikka kaivohon, jos ystävyytemme nimessä pyydät minua niin tekemään. Siis menen — mutta kirotut olkoot kaikki salaisuudet! Eikö ihmisten sopisi olla niinkuin minun? Minulla ei ole salaisuuksia Jumalan eikä ihmisten kanssa! Linnut ilmassa, puut metsässä, kukkaiset kedolla ja vielä (viittaa lahdelle) kalatkin meressä tuntevat ajatukseni yhtä hyvin kuin minä itse, sillä en niitä salaa keneltäkään! Hyi tätä mailmaa! Eikö salaisuus ja hulluus ollene sama asia? —
Bartholdus Simonis.
Nyt joudu Kaarle!
Kaarle Olavi.
Kyllä joudun — niin paljon kuin näin harmissani ollen on mahdollista! —
Bartholdus Simonis.
Mistä syystä oletkaan näin kovin harmistunut? —
Kaarle Olavi.
Monesta syystä, mutta enimmän kuitenkin siitä syystä, ett'en tullut haavoitetuksi niinkuin sinä! —