Älä naura niin kamalasti! — Hän tosin on venäläinen, mutta sitä en silloin tiennyt. Että hän oli nuori ja loistava, sen näin, että hänen rinnassansa jalo ja vilpitön sydän sykkisi — siitä luulin voivani olla varma. Kaikella kohteliaisuudella käyttelikse hän minua kohtaan ritarillisuuden sääntöjä noudattamalla… Henkeni oli hän pelastanut… Minä olin hänelle kiitollisuuden velassa … ja kuin hän sanoi rakastavansa minua…
Bartholdus Simonis.
Niin et sinäkään voinut olla häntä rakastamatta! — Sen olet jo kertonut, mutta kerro vieläkin tuosta oivallisesta lemmen leikistä!
Anna.
Kauneitten sanainsa ja nerokkaitten valheittensa avulla koki hän saada minulta tiedon kaikista niistä asioista, jotka koskivat tämän maan ja tämän kaupungin puolustushankkeita…
Bartholdus Simonis (Keskeyttäen).
Siksi että hän sai sinun pettämään kotikaupunkisi ja samalla kotimaasi! Sinä olet tehnyt kauniin työn, Anna, oikein ikimuistettavan. Mutta missä on hän sun lemmittysi nyt? Etkö jo riennä hänen luoksensa?
Anna (itkusilmin, mutta voimallisesti).
— Se on tosi Bartholdus! Hän sai minut tekemään tuon inhoittavan työn, jonka mainitsit, sillä minun järkeni oli pimitetty. Vasta tänään tulin havaitsemaan hänen kavaluutensa; minun silmäni aukenivat ja minusta tuntui niinkuin sille ihmiselle tuntuu, joka herää surullisesta, levottomasta unesta. Kuitenkin oli siinä se eroitus, ett'ei minun unelmani ollutkaan paljas unelma! En voinut kieltää tehtyä tekoani, kauhistavana ja peloittavana asettui se eteheni… Mielelläni olisin heti paikalla mennyt kuolemaan, jos sillä olisin suorittanut rikokseni! Mutta ei! Omatuntoni huusi väkevällä äänellä että minun piti kostaa sitä miestä, jota en koskaan todellisesti ole rakastanut, joka kiitollisuuteni tunteet kavalasti käytti hurjiin tuumiinsa. Sentähden elän vielä, sentähden lähetin Ericin sinun tykös, sentähden kannan tätä kivääriä. — Nyt olet kuullut erhetykseni historian, Bartholdus! Yksin sinulle olen sen kertonut…
Bartholdus Simonis.