EMÄNTÄ. Sitä et saa! Se olisi raukkamaista! Jo on aika tullaksesi tosimieheksi.
TAAVI. Tosimieheksi! Mitenkä? Minä näännyn epätoivoon!…
EMÄNTÄ. Epätoivon valtaankaan et saa antautua — muista se. Vielä voi elämäsi tulla valoisaksi … henkeni silmillä näen, että se siksi on tuleva… Kysymättänikin arvaan, ett'et aikonut Pertille kuolon iskua? —
TAAVI. Enpä usko aikoneeni… Mutta en ollenkaan muista. —
EMÄNTÄ. Vai et muista… Voi sitä kirottua viinaa! — No — tuleehan tämä asia todistajien kautta selville ja kuuluu — Kallen-Leenan puheesta päättäen — jo olevankin selvillä — että olet murhanaikomuksetta tehnyt murhan, siitä sinut tuomitaan muutamaksi vuodeksi kuritusvankeuteen. Niiden kuluttua pääset taas vapaalle jalalle.
TAAVI. Mutta häpeästä ja murhaajan nimestä en kaikkena elinaikanani pääse.
EMÄNTÄ. Sellaista et ollenkaan saa ajatella!… heitä huolesi siitä kokonaan mielestäsi! Sen sijaan tulee sinun miettiä, kuinka voisit käyttää vankeusaikaa parhaaksesi, tarkoitan sisällisen ihmisesi hyväksi, ettäs vankilasta lähtisit jalompana miehenä kuin olit sinne tullessasi. Meidän aikanamme eivät vankilat — Jumalan kiitos — enää ole sellaisia kurjuuden pesiä kuin ne olivat ennen.
TAAVI. Kerrotaanpa, että siellä on ruoka hyvä…
EMÄNTÄ. Ruoka on vähin asia. Pääasia on, että vangeille opetetaan kaikellaista hyvää ja hyödyllistä. Heille pidetään erityistä kouluakin. Tämä koetuksen ja kärsimisen aika voipi sentähden tulla sinulle siunaukseksi… Poikani! — muista ettäs kaikissa noudatat vankilan pastorin neuvoja ja ettäs siellä käyttäydyt kaikin tavoin moitteettomasti… Lupaatko sen?
TAAVI. Sen lupaan…