Kahdeksas kohtaus.
KUUSNIEMEN EMÄNTÄ ja TAAVI.
TAAVI. Haa! Kylläpä vielä kerran tuolle ylpeälle Voipalalle kostan!
Vartokoon vaan siksi kunnes vankilasta pääsen vapaaksi, senkin vietävä!
EMÄNTÄ. Poikani! Mitä merkitsee tuollainen raivo? Asetu!
TAAVI. Hänellä ei ollut mitään oikeutta soimata minua syntymäkodissani!
EMÄNTÄ. Moinen käytös on rikos minulle antamaasi lupausta vastaan. Pidä tarkkaan mielessäsi mitä nyt sinulle sanon. Vankeusaikasi on oleva sinulle syvän nöyryytyksen aika. Äskeinen vasta oli alkua. Tästä lähtien luulevat kaikki heillä olevan oikeuden soimata sinua. Mutta mitä ikänänsä sinulle sanottanee, et saa suuttua.
TAAVI. Mutta, äiti, tuohon on mahdoton olla suuttumatta.
EMÄNTÄ. Se ei saa olla mahdotonta! Sinun täytyy oppia hillitsemään vihasi… Tuo vastaankinaamisesi tekee minut levottomaksi.
TAAVI. Et saa tulla levottomaksi, äiti! Lupaan sinulle tässäkin suhteessa parastani koettavani…
(Jaakkola tulee peräovesta, Aina kamarista.)