ARO. Saattaispa olla. — Keitäppäs meille kahvia, Aina. Kahvin kiellossa et kuitenkaan liene?
(Rattaiden kolinaa kuuluu pihalta.)
TAAVI. Melkeinpä; — mutta se tulee siitä, että niin monta vuotta olen ollut kahvia juomatta. Vankilassa ei anneta vangeille kahvia.
(Reeta tulee peräovesta.)
Kolmas kohtaus.
Edelliset ja REETA.
AINA. Mihin nyt vetäisinkään ristin, kun kerrankin näen Sipilän emännän täällä! Onpa siitä aikoja kulunut, kun viimeksi kävit tässä talossa. — (Kättelee Reetaa.)
REETA. Sanoppas muuta. Mutta harvoin olen muuallakaan käynyt. Nyt en kuitenkaan malttanut mennä ohi, kun Kokkosen puodissa, jossa minulla oli pieniä ostoksia tehtävänä, sain kuulla, että Taavi oli saapunut kotia. Kulovalkean nopeudella levisi viesti siitä talosta taloon, mökistä mökkiin. Tulin näyttääkseni, ett'en minä ainakaan pidä Taavia niin vaarallisena otuksena, että häntä tarvitsee pelätä. Terve, Taavi! Minä en ensinkään ymmärrä sinua pelätä! (Antaa Taaville kättä.)
TAAVI. Oikeinpa muhkea emäntä sinusta on tullutkin, Reeta! Tuskin olin tuntea.
ARO. Kun on päässyt niin hyville päiville kuin Reeta, varakkaaseen taloon, niin sitä kannattaa vähän lihotakin.