REETA. Niinpä niin — enhän onneani morkkaa. Ei ole joutunut vesikarille se, joka on joutunut Sipilään — kyllä se vaan on toden totta. Elävät siellä ihmiset ja elukat nälän tuskaan joutumatta. Huonommissakin taloissa sitä täytyy tulla toimeen!
AINA. Pelätä Taavia? Mitä sinä sanoitkaan, Reeta?
REETA. Enhän minä häntä pelkää, — siksi olenkin nyt täällä. Sanoinhan vaan mitä muut toiset Taavista sanoivat.
AINA. Sanoivatko, että Taavia tarvitsee pelätä?
TAAVI. Laskettelivat leikkiä — ymmärtänet sen, sisar kulta.
REETA. Leikkinä sitä tekisi mieli pitää, mutta totena sitä sanottiin. Väittivät, ett'ei nyt ole kenenkään henki turvattu, kun Taavi taas saapui pitäjään. Kun vaan tulee viinaa ryypänneeksi, niin kyllä hän muka puukollaan tasaista tekee. Saadaanpas nähdä, että täällä verta tulee virtaamaan, arvelivat.
TAAVI (syrjään). — Enkö tuota ennakolta aavistanut! —
AINA. Kuka konna sellaista puhui?
REETA. Minäkö niitä kaikkia muistaisin, jotka sitä virttä visersivät. Olipa siellä Kokkosella tavallisuuden mukaan puoti täynnä väkeä ja puotikamarissa miehiä kynnykseen saakka olutpullojen ympärillä. Aina siellä onkin sellaista elämää kuin markkinoilla aivan. — Vieläkö olet suuttunut minuun, Taavi?
TAAVI. Mistä syystä olisin suuttunut?