ARO. Vai etkö tupakkaakaan polta!
TAAVI. En. Tuli ja leimaus! Siitäpä vasta pidettiinkin tarkkaa huolta, ett'eivät vangit tupakkaa käyttäisi! Mutta vaikka tulikin ankara rangaistus sen osaksi, jolta tupakkaa löydettiin, niin sitä kuitenkin salaa suurissa määrin tuotiin vankilaan. Minä en kuitenkaan milloinkaan antautunut tuollaiseen salakauppaan. Alussa kyllä oli vaikea tulla tupakatta toimeen, mutta vähitellen siihenkin tottui, ja kun nyt kerta olen tottunut olemaan tupakatta, niin en aio toista kertaa antautua sen orjaksi.
ARO. Tarkemmin asiaa mietittyäni täytyy minun myöntää, että siinä teet viisaasti. Hulluhan olisit, jos tuollaiseen orjuuteen uudestaan antautuisit siitä kerran päästyäsi, sillä kyllä tupakkakin tavallaan voi orjuuttaa, sen omasta kokemuksestani tiedän. (Sytyttää piippunsa ja polttaa.)
AINA. Ikävä ettei Taavi juo kahvia! Minulla on kahvipannu paraikaa tulella. Keitin sitä Aron varaksi. Kun päivän on ollut niin raskaassa työssä kuin Aro, niin on kahvitilkka kotia saavuttua tarpeeseen.
ARO. Vai että keitit kahvia yksinomaan minun varakseni. Sinun ei itse ensinkään ole tapana sitä juoda.
AINA. Omaksi varakseni tietysti myös… Taavi hyvin kyllä tietää sen, että jo tyttönä olin aika kahviratti enkä sen koommin sitte ole tätä huonoa tapaani parantanut.
TAAVI. Säästä kahvisi siksi kunnes Jaakkola saapuu tänne.
AINA. Lautamieskö?
TAAVI. Älähän nyt siitä säikähdy! Tapasin hänet junassa; hän tuli Tampereelta. Kun minulla on muuan tehtävä, joka vaatii hänen läsnäoloaan, niin käskin hänet tänne.
AINA. Pelkään niin noita kruununmiehiä!