(Taavi ja Aro menevät kamariin.)
Viides kohtaus.
AINA ja KALLEN-LEENA.
AINA. Talon isäntämiestä. Mitä kummaa hän sillä tarkoitti? Hän sanoi sen niin merkillisellä äänenpainolla.
KALLEN-LEENA (tulee kiiruhtain peräovesta). — Hyvää iltaa, Aina! Tottako on, että Taavi on tullut kotia? Kun äsken pikimältään pistäydyin ratavahdin Maijan luo … pitihän ilmoittaa hänelle, että huomenna on jarruri-Liisan syntymäpäivä … hän täyttää nyt viisikolmatta… Liisa on antanut miehensä tuoda vehnäiset Vaasasta saakka … niin kertoi Maija että Taavi oli saapunut junassa. En ollut uskoa korviani … niin hämmästyneeksi ja iloiseksi tulin. Vaikka minulla onkin tärkeitä ja kiireellisiä toimia tänä iltana toimitettavina, päätin kuitenkin tulla tänne itse näkemään ja kuulemaan… Onko toden totta, että Taavi on tullut kotia?
ANNA. Onhan se totta.
KALLEN-LEENA (istuu nojatuoliin). — Herranen aika — vai on se kuitenkin totta! — Minkä näköinen hän nyt on? Oliko kylläkin kalpea? Ehkä on on saanut kärsiä nälkää siellä Kakolassa, poika parka? Herranen aika sentään, että hän vihdoin taas on kotona! — Mutta missä hän nyt sitte on? Joko läksi kylään? Ihmeellistä, ett'ei tullut vastaani! — Kas kuinka erinomaisen kaunis lipas! (Nousee ottamaan lipasta ja istuu senjälkeen taas nojatuoliin.) — Ihmeen hieno! Tämän toi Taavi varmaan mukanansa? Ehkä hän on sen itse tehnytkin?
AINA. Kyllä kai hän sen lienee tuonut mukanansa.
KALLEN-LEENA. Onko hän sen itse tehnytkin? Katsoppas vaan kuinka hienon hieno se on! Sieviä elfenluun kappaleita uurrettu ylt'ympäri ja simpukan kuorta. Kummallista! Olisiko hän itse tuon tehnyt?
AINA. Sitä en tiedä … mutta lipas on todellakin hieno.