KALLEN-LEENA. Kukapa muu sen olisi tehnyt. Mikäpäs niin hyväpäiselle miehelle kuin Taaville olisikaan mahdotonta! Varmaan on hän sen itse tekaissut.
(Taavi ja Aro tulevat kamarista.)
Kuudes kohtaus.
Entiset, TAAVI ja ARO.
ARO (Taaville). Siitä ei tule mitään! Jättäisitkö hyvän talosi…
KALLEN-LEENA. Tuossapa olet! Terve, Taavi! Herranen aika — olethan ihan kaltaisesi!
TAAVI. Kuinkapa muuten… Miten jaksat sinä päiviäsi Kallen-Leena?
KALLEN-LEENA. Kiitos kysymyksestäsi — ainahan tuo jollakin tavoin käy mukiin vanhan ihmisen astella hautaa kohti … vaikka huonous ja sairaus toisinaan rasittavat. Olet toden totta päivänselvästi ihan kaltaisesi. Vähän totisemman näköinen vaan — ei muuta muutosta.
TAAVI. Eipähän mies parhaassa ijässään muutamien vuosien kuluessa paljon muutukaan.
KALLEN-LEENA. Niinhän se on. Muutamia vuosia siitä vaan onkin kulunut, kun läksit kotoa. Lyhyt on tuo aika katsottuna taaksepäin, vaikka se sitä tallustellessa on tuntunut kylläkin pitkäksi. Ja nyt olet taas vapaa mies! Onpa tuo oikein hauskaa, vaikka jarrurin Liisa sitä ihmetteli.