TAAVI. Vähän sinä tunnet ihmisiä, Aro. Eivätpä taukoo. He eivät milloinkaan unhottaisi, että Pertti sai surmansa minun käteni kautta. Kuolemaani saakka he katselisivat minuun toisilla silmillä kuin muihin ihmisiin… Sellaista en jaksaisi kärsiä. Minun täytyy lähteä pois kotiseuduiltani nyt heti.
AINA. Kuinka toki hennotkaan meitä jättää! Minun tulisi sinua niin kovin ikävä.
TAAVI. Oletpa jo tottunut tuohon kaipuuseen, Aina. — Päätökseeni on myös vaikuttanut sekin seikka, että olen kokonaan vieraantunut maatöistä. Ei minusta ole talon isännäksi! Vankilassa olen kaiken aikaa harjoitellut puusepän työtä ja olenkin saavuttanut siinä niin suuren kätevyyden, että minulle viime vuosina uskottiin hienoimmat puusepän työt. (Ottaa lippaan pöydältä.) — Tämän lippaankin olen itse tehnyt.
ARO. Oikeinpa mestariteos! Moisella kätevyydellä voisit ansaita rahoja vaikka missä maassa tahansa!
TAAVI. Niinpä itsekin olen tuumaillut. Eikä Amerikassa työnansiota puuttune. —
(Jaakkola ja Källön Pekka tulevat peräovesta. Pekka, joka on päissään, nojautuu Jaakkolan käsivarteen.)
Kahdeksas kohtaus.
Entiset ja tulleet.
PEKKA. Hei — jaa huu, aurinko ja kuu! — sanoi Yrjölän Jusu kun ojan pohjaan keikahti. Tee… ee… erveisiä meiltä ja pa… pappilasta!
ARO (Jaakkolalle). — Onpa teillä oikein hauska matkakumppali!