Vene laski nyt maalle ja matkailijat, yhteensä kaksikymmentä miestä, astuivat maalle. He olivat monellaisilla aseilla varustetut, mutta muut aseensa, paitsi vöissänsä riippuvat puukkonsa, he jättivät veneesen.
Etevin heistä niin ryhtinsä kuin asunsa puolesta oli perämelan pitäjä, Hieraniemen rikkaudestansa kuulu isäntä Paavo. Paavo oli vielä nuori mies, Arvoa vähän vanhempi, ehkä viidenkolmatta vuotias. Hänen muotoansa olisi voinut sanoa somaksi ja miehekkääksi, ell'ei siinä olisi kuvautunut rajatonta ylpeyttä, toisinaan ilkeyttäkin. Kuitenkin oli Paavo suuri taituri teeskentelemisessä, jotta hän mestarillisesti osasi salata ilkeytensä, milloin tahtoi sitä pitää salassa. Mutta ylpeyttänsä ei hän yrittänytkään salaamaan, sillä hän piti sitä luonnollisena etuoikeutenansa ja kunnianansa. Muuten hän oli puettu yhtä hienoon pukuun kuin Arvokin, mutta reunukset ja koristeet hänen mekossansa ja lakissansa olivat toista kuosia kuin reunukset ja koristeet Arvon mekossa ja lakissa.
Sivumennen tervehdittyänsä muutamia tuttavia astui Paavo sille paikalle, missä Arvo ja Lyyli seisoivat. Ensinmainitulle nyykähytti hän päätänsä ylpeästi ja loi häneen uhkaavan ja vihaisen silmäyksen. Kääntyneenä Lyyliin sanoi hän herttaisella äänellä: "Hyvää päivää lemmettäreni! Terveisiä Hieraniemeltä."
"Kiitoksia vaan! Mitä kuulumisia Hieraniemeltä?"
"Kyllä isännällä siellä on paljon puuhaa ja tointa niinkuin suuressa talossa ainakin. Avarat pellot ovat touvolle valmistettavat ja saalis Ahtolan vainioiltakin aittoihin korjattava. Muuten seudut siellä ovat ihanaiset kuin ennenkin ja käet kultarinnat kukkuvat kuusikoissa ja lehdiköissä, mutta haikealla äänellä, kun ei talossani ole emäntää niiden kukuntaa kuuntelemassa."
"Kai se käille onkin suurempi vahinko kuin talolle", intti Lyyli.
"Vai rupeat kokkapuheita virittämään. Olet muka vihoissasi siitä, ett'en jo enosi tahdon mukaan kosiomiesteni keralla ole käynyt Liuksialassa. Tarpeellisten lunnaiden ja sopivien kihlojen puute ei suinkaan ole ollut esteenä, siitä voit olla vakuutettu. Onhan talossani tavaroita, jos on jotakin. Muut kiireelliset toimet ovat estäneet minua matkalle lähtemästä, mutta sinun ei enää tarvitse kauan odottaa, sillä pian tulen."
Lyyli punastui harmista. Hänen huulensa vetäytyivät ylpeään hymyilyyn ja hän laski uhaten molemmat kätensä kupeisinsa. Ylenkatseellisilla silmäyksillä hän mittaeli Paavoa kiireestä kantapäähän asti. — Näin seisoessaan oli hän valtaavan kaunis, loukatun vihan-jumalattaren todellinen mallikuva.
Hetken ääneti näin katsottuansa Paavoa, lausui Lyyli pilkallisesti: "Sellaista miestä ei ole Liuksialaan odotettu. Toivotaan vaan, että hän olisi tulematta. Siten hän pääsisi pahasta pilkasta, repaleiset rukkaset välttäisi."
Hieraniemen nuori isäntä joutui hämille. Pitkään aikaan hän ei tiennyt mitä sanoa. Vihdoin hän virkkoi: "Miksikä nämä tällaiset soimaukset? Onhan asiasta enosi kanssa sovittu ja sinun kanssasi myös."