Hämmästyksekseen huomasivat kristityt tämän äkkinäisen muutoksen. Hekin kuulivat tuon huudon Karjalaisesta ja hekin kuulivat että suuri joukko Karjalaisia oli saapunut Hämäläisten avuksi, ja tämä luulo lannistutti melkoisessa määrässä heidän entistä uskaliaisuuttansa. Taistelu tuli tasapainoon, voitto, jonka kristityt jo olivat pitäneet varmana osanansa, alkoi vähitellen kallistua Hämäläisten puolelle, etenkin kun väsymys rupesi rasittamaan ensinmainittuja, joita ukko Tavelan väki Hämäläisten eturivinä nyt ahdisti suurella raivolla ja urhoollisuudella. Karjalainenkin oli tunkeutunut esiin Hämäläisten rintamaan ja iskuistaan tunnettiin hän heti Hatanpään Heikin ja Korven Kelon vertaiseksi.
Pyhän haudan ritari koetti elähyttää sotilaittensa intoa esimerkillänsä ja sanoillansa, käyttäen ahkerasti niitä suomenkielisiä lauseita, joita hän matkallansa oli oppinut. Tämä hänen taitonsa Suomen kielessä ei suinkaan ollut suuri, vaan päinvastoin hyvinkin vähäinen. "Älkää peljätkö", "Pyhän neitsyn nimeen", "tuhat tulimaista", "pitkä kuin nälkävuosi" ynnä muutamia muita lauseita — siinä oli kaikki. — Mutta näitä lauseita hän käytti sitä ahkerammin.
Toiset ritarit eivät osoittaneet vähempää rohkeutta. Pelottomasti he ratsastivat vihollisparvien keskelle, sortaen maahan mitä vaan sattui eteen. Mutta siinä missä yksi Hämäläinen kaatui oli toisia kohta sijassa, jotka välttäen ritarien miekkojen iskuja hätyyttivät heitä keihäillään. Kristityt ratsumiehetkin kunnostuttivat itseänsä kiitettävällä tavalla. Miehuus oli molemmin puolin yksiväkinen, mutta muistettava on että kristityt olivat Hämäläisiä monenkertaisesti harvalukuisemmat. Paetessaan olivat viimemainitut tallanneet ja murtaneet alas tehdyt varustuksensa, jotta heillä niistä ei enää ollut hyötyä eikä kristityille sanottavaa haittaa.
"Kultainen ritari" lähetti varaosastollekin käskyn rientämään taisteluun, pitäen sitä luuloa, että jo paljas sen etäältä kajahtava torventoitotus säikähdyttäisi Hämäläisiä. Nämät tosin siitä ensi alussa hieman hämmästyivätkin, mutta nähtyänsä kuinka vähälukuinen kristityille avuksi rientävä ratsujoukko oli, tyyntyivät he taas kokonaan.
Pyhän haudan ritarilta loppui kärsivällisyys. Kannustaen ruunaansa ratsasti hän uhkarohkeasti ristiin rastiin vihollisten rivien lävitse, sinkahuttaen pitkällä miekallansa niin raivokkaasti ja voimakkaasti, että kaikki sortui maahan mitä vaan hänen tiellänsä sattui hänelle eteen. Mutta tästä, hänen urostyöstänsä ei lähtenyt kristityille niin suurta hyötyä kuin ritarille ponnistusta, eikä se millään lailla ratkaisevasti vaikuttanut tappelun menoon. Hämäläiset täyttivät heti sen aukon, joka jäi hänen jälkeensä, ja ne, jotka hänen kalvastansa saivat surmansa, olivat verraten harvalukuiset, sillä kussa hän kulki antoivat Hämäläiset hänelle tietä, viisaasti välttäen hänen hurjia iskujansa.
Mutta kristityt väsyivät yhä enemmän. Heidän ensimmäinen rivinsä, josta paljon väkeä oli joko kaatunut taikka haavoittunut, vetäytyi toisten taakse levähtämään. Haavoitettujen joukossa oli kolme ritariakin. Pian seurasi toinen rivi ensimmäisen esimerkkiä ja ennen pitkää peräytyi koko kristittyjen joukko hengähtämään. Kultainen ritari ja muut ritarit olivat raivoissaan. Erittäin kiukustuta ensinmainittua hirveästi, että hänen väkensä väistyi taitamattomien "talonpoikais-lurjusten" edestä. Mutta siinä ei auttanut kiukkukaan. Hän saattoi pitää hyvänä onnena, että peräytyminen tapahtui hyvässä järjestyksessä.
Hämäläiset nostivat raikkaan riemuhuudon. Toivo lopullisesta voitosta paisui heissä.
Kuudennen osaston keralla oli Hieraniemen Paavo saapunut taisteluun. Hän tähysteli levottomasti Hämäläisten rivejä, nähdäksensä Hatanpään Heikkiä. Mutta Paavon taisteluun tullessa sattui Heikki olemaan Hämeen sotajoukon äärimmäisellä siivellä kaukana siitä paikasta, missä Paavon osasto teki ensimmäisen rynnäkkönsä. Kaukaakin tunsi Paavo Heikin, kun tämä pulskan ruunansa seljässä ratsastaen milloin sanoilla kehoitteli miehiänsä urhouteen, milloin ryntäsi vihollisten kimppuun siinä, missä nämät ankarimmin ahdistivat Hämäläisiä. Paavo ohjasi heti ratsunsa Heikkiä kohden. Heikkikin huomasi nyt Paavon ja, tulisen punan noustua hänen kasvoillensa, ajoi hän vihasta vimmastuneena täyttä laukkaa häntä vastaan.
* * * * *
Mutta jääköön nyt muutamaksi hetkeksi tappelutanner. Mitenkä ovat asiat Nokian virran rannalla.