Tuskin oli karjalainen äsken ratsastanut äyrään kummulta tappelutanterelle päin, kun kaksi täydessä sota-asussa olevaa ratsastajaa saapui virran vastakkaiselle rannalle, lähes samalle paikalle, josta karjalainen oli aloittanut uhkarohkean uimaretkensä. Toisen ratsastajan takana istui eräs vanha akka, molemmilla käsillään pitäen kiinni satulasta. Kun kaikki kolme olivat nousseet hevosten seljästä, opasti akka ratsumiehet erään lähellä olevan tiheän viidakon luo, jonka jälkeen miehet mitä kiireimmiten vetivät pienen, siihen kätketyn veneen rannalle ja työnsivät sen vesille. Kaikki kolme astuivat sitte veneeseen, joka siitä painui niin syvälle veteen, että virran laineet huuhtoivat sen partaita. Vaikka näytti kamalalta tämäkin matka, saapuivat kuitenkin kaikki kolme onnellisesti toiselle rannalle. Se ratsastajista, joka ensimmäisenä astui rannalle, rupesi heti kapuamaan äyrästä myöten ylös. Ehdittyänsä kummulle heittäytyi hän rinnallensa nurmelle ja tähysteli tarkasti eteensä.
Toinen ratsastajista sitoi olallaan kantamansa vahvan köyden kiinni erääsen, tällä rannalla olevaan lauttaan. Sen tehtyänsä hyppäsi hän suurenpuoleiseen veneeseen, jonka, perälle akka jo edeltäpäin oli istuutunut. Annettuansa köyden akalle tarttui mies airoihin ja souti voimiensa takaa vastakkaista rantaa kohti. Akka hellitteli köyttä, joka oli niin pitkä, että se ulottui toiselle rannalle saakka.
Tälle rannalle oli ennen heitä maitse saapunut suuri joukko ratsastajia, lähes sata miestä. Kaikki olivat sotaisessa hankkinassa ja heidän päällikkönsä kantoi täydellistä rautapukua, jommoista ainoastaan ritarien oli tapana kantaa.
Kun lauttaan kiinnitetty köysi oli saatu rannalle, tarttuivat ratsumiehet miehissä siihen ja ennen pitkää oli lautta hinattu yli virran. Täpö täynnänsä miehiä ja hevosia hinattiin se pian taas takaisin vastakkaiselle rannalle. Päällikkö oli nimittäin, joukko miehiä mukana, lähtenyt edeltäpäin veneellä, ottaen hinausköyden mukaansa. Hän piti sill'aikaa yhtä mittaa silmällä tuota kummulla rinnallensa kyyristynyttä vakoojaa, joka, viitaten käsillänsä ikäänkuin hän tahtoisi pyytää tulijoita kiirehtimään, nyt riensi alas kummulta ja saapui rannalle samana hetkenä kuin venekin.
"Miltä näyttää?" — kysyi päällikkö, astuttuansa veneestä, hätäisellä kiireellä vakoojalta.
"Ikävältä näyttää!" — vastasi tämä.
"Kautta pyhän Olavin! Mitä sanotkaan ja mitä tarkoitat?"
"Sen sanon, mitä omilla silmilläni näin kummulla käydessäni.
Hämäläiset ovat voitolla! Meidän väkemme peräytyy."
"Mitenkä tuota voisin uskoakaan!" — huudahti päällikkö. "Minusta on ihan mahdoton, että sotajoukko, jota johtaa urhoollisin ritari koko kristikunnassa, peräytyisi! — Siinä mahtanee olla joku sotajuoni tekeillä."
"Sit' en usko! Selvästi näin, että he pakosta peräytyvät" — säesti vakooja.