"Tuntisitko sinä heitä?"
"Miks'en tuntisi? Hämäläiset sousivat, sousivat myös kristitytkin."
Outo mies katsoi tarkkaavalla epäluulolla Taaraan.
"Sekavia sa sammaltelet, akka! Sinuhun ei ole luottamista eikä puhettasi uskomista."
"En ole luottamustasi pyytänytkään ja sanojani uskomatta saatat olla. Kunnon mies luottaa itseensä eikä tuhlaa aikaansa toisilta neuvoa kysymällä. Mutta sinäpä näytätkin olevan oikein saamaton nuhjus!" — tiuskasi Taara.
"Pidä kitasi, akka, äläkä minua suututa!"
Mies nousi hevosensa seljästä ja käveli kärsimättömästi edestakaisin.
"Tunnin kun noin ahkerasti astelet, olet kulkenut lähes penikulman ja
Nokian virta on jäänyt kauas selkäsi taakse!" — ilveili Taara.
Tätä kokkapuhetta mies tuskin kuuli, sillä kaikki hänen huomionsa oli kiintynyt muutamiin ratsastajiin, jotka vastakkaista virran äyrästä myöten ratsastivat lautan luo, jolla heidän nähtävästi oli aikomus tulla virran yli, niinkuin tosiaan tulivatkin. Ensimmäinen heistä, joka talutti ratsuansa rannalle, oli Hieraniemen Paavo. Hänen luoksensa astui outo mies ja kysyi: "Kaiketi hinataan tämä lautta jälleen takaisin toiselle rannalle?"
"Kyllä vaan. Heti kohta. Siellä on paljon virran ylitse pyrkijöitä.
Tuolla kummulla näkyy jo yksi parvi heistä."