"Saattanenhan minä ratsuni kanssa päästä mukaan?"

"Miksikä ei. Mutta sen sanon sinulle, joko olet kristitty taikka pakana, ettäs olet myöhästynyt. Kaikki työ on jo! tehtynä. Haudankaivajan toimen voivat kuitenkin antaa sinulle!"

"Kiitoksia ilmoittamastasi! Mutta sellaiseen toimeen en aio ryhtyä enkä kadehti kaarneilta paistia. — Minulla on kirje jätettävä munkki Herpertille."

"Kirjekö? Keneltä?" — kysyi Paavo uteliaasti.

"Tuomas piispalta. — Mutta johan on lautta valmis lähtöön."

"Herpertti munkin tapaat hupsun päällikkö-ritarimme seurassa. Ne molemmat ovat aina yhdessä. Vaan tuollapa he seisovatkin kummulla."

Puhuessaan oli Paavo seurannut miestä lautalle asti. Palatessaan tapasi hän Taara-eukon tarkastamassa muutamia aseita ja erästä mekkoa, jotka kapineet olivat sidotut kiinni Paavon satulaan. Mekossa oli paikottain veripilkkuja, jotka eivät vielä olleet täysin kuivuneet.

"Tämä mekkotakki ja nämä aseet eivät ole omasi" — intti noita-akka.

"Ovatpa toki. Vieläpä tuo kilpikin ja tuo rintapeite vitjoinensa ovat minun omani. Voittaessani urhoollisen karjalaisen perin ma hänen aseensa ja varuksensa. — Sen saatan sinulle sanoa, akka, että minua saapi Tuomas piispa kokonaan kiittää siitä, että hänen väkensä tänäpänä pääsivät voitolle!"

Taara vihastui silmittömästi näistä Paavon viimeisistä sanoista.