"Oikein arvattu — aivan täsmälleen! Sehän juuri on virkatoimeni."
"No sehän oli hauska, että näin äkkiarvaamatta pääsin sinuun tutustumaan! Sanoppas nyt ensin, veikkoseni, miltä tuntuu olla vanginvartijana? Minä olen hyvin utelias kuulemaan, miltä se tuntuu, sillä olen sitä asiaa useasti ajatellut!"
"Sen asian laita on niin kuin Eskolan Esan omantunnon: se on vähän niin ja näin. Eihän tuo milloinkaan juuri erittäin hauskalta tunnu… ei edes joulunakaan. Mutta kuitenkin olen mieluisammin vanginvartijana kuin haudan kaivajana: minun avaamani oven kautta käy matka joskus elämään, mutta haudankaivajan aukaisemien ovien kautta käypi tie aina kuoloon. Mutta hänellä ei olekkaan avaimia ovihinsa."
"Niin, siinä kai suurin eroitus näiden virkatoimien välillä on" — arveli Paavo hyvin miettiväisen näköisenä.
"Niin siinä. — Mutta miksikä näitä kyselet? Oletko aikonut vanginvartijan-oppilaaksi?"
"En juuri niinkään. Minusta muuten ei olisikaan siihen toimeen, sillä kohta ensi päivänä päästäisin kaikki vangit vapauteen. Minä muuten suuresti kunnioitan kaikkia vanginvartijoita — siksi juuri kysyinkin, miltä tuntuu olla sellaisena —, mutta minun omassa luonteessani ei ole tarpeeksi pontta säälimättä näkemään lähimmäiseni kärsivän."
"Jos sellainen ehto, jota tarkoitat, olisi vanginvartijoille välttämätön, niin eipä sitte monta vanginvartijaa maailmassa olisi. — Mutta katsoppas tottumus…"
"Niin niin" — säesti Paavo keskeyttäen. "Varsin hyvin tuon ymmärrän: tottumuksesta kaikki riippuu. — Sinulla lie nytkin koko joukko tolvania lukkojen takana säilytettävinä?"
"Onhan niitä melkoinen joukko; Hämäläisiä enimmäkseen, noita hirtehisiä, jotka tekivät kapinan Tuomas piispaa vastaan. Pääsevät heittiöt, luulen ma, liian huokeasta hinnasta. He kyllä olisivat ansainneet tulla polttoroviolla poltetuiksi joka mies."
"Siinä asiassa on minulla sama mieli kuin sinullakin."