"Saishan sitä kuunnella, ell'et sitä venytä liian pitkäksi."
"Huomaapas, ystäväni vanginvartija: tämä on asian laatu ja laita. Nokian taistelussa löin miekallani kuoliaaksi erään Karjalaisten etevimmistä päälliköistä, jonka he olivat lähettäneet sanansaattajana ja yllyttäjänä sinne. Muistoksi tästä voitostani otin hänen aseensa ja varustuksensa mukaani, kun läksimme tänne Karjalaisia vastaan taistelemaan. Mitenkä olikaan, niin pöllähti Räntämäelle saavuttuamme eräs hyvin sukkela ja kavala juoni mieleeni. Heti ilmaisin asian Tuomas piispalle ja pyysin häneltä lupaa panna tuumani toimeen. Ilomielin hän tähän suostui. No annappas olla — ennenkuin pyhän haudan ritari väkinensä oli ehtinyt puolimatkaan Räntämäeltä tänne, ajoin minä täyttä laukkaa tappelutanterelle, tuonne linnankentälle. Kalparitarien suurmestari oli juuri vastikään hädin tuskin torjunut ensimmäisen rynnäkkönsä tehneet Karjalaiset, jotka kahta vertaa lukuisampina hankkivat uutta rynnäkköä. Laivasillalla taisteltiin paraikaa hurjasti. Saatuani pienen valkoisen lipun käteeni, ratsastin Karjalaisten luo, pyytäen saada puhutella heidän etevintä päällikköänsä. Eräs loistavaan sota-asuun puettu sotilas astuikin heti heidän rintamansa eteen, kuullaksensa, mitä minulla oli sanomista. Silloin laskin irrallensa kaatuneen Karjalaisen, satulaani sidotut aseet ja varukset ja annoin ne hänelle, lausuen sen ohessa niin kovalla äänellä, että kaikki Karjalaiset sen kuulivat, nämät sanat: 'Kristityt ovat suuressa taistelussa voittaneet Hämäläisten soturit, jotka voitettuina antautuivat Tuomas piispan palvelukseen ja heti paikalla miehissä saapuvat tänne teitä hätyyttämään. Tässä taistelussa kaatui teidän lähettiläänne, joka kuollessansa pyysi minua tuomaan nämät hänen aseensa ja varaksensa teille ja hänen puolestansa sanomaan teille, että teidän on paras rauhassa lähteä kotia, sillä Tuomas piispan voima on suuri ja työläs on sitä vastustaa. Näin hän sanoi. Kunnioittaen kuolevan pyyntöä, olen nyt täyttänyt hänen viimeisen tahtonsa. Vaan tuollapa jo kuuluu julmistuneiden Hämäläisten torvien toitotus; varokaatte itseänne!' — Samassa kajahtivatkin pyhän haudan ritarin komentaman sotajoukon torvet ja minä ratsastin kiireesti takaisin meidän sotarintamme luo. Tämä minun keksimäni juoni masensi Karjalaisten mielet ja teki heidät hölläkouraisiksi. Eivät he muuten niin vähällä olisi peräytyneet ja lähteneet matkoihinsa. Kummallista on, ett'et ole kuullut kerrottavan siitä että Hieraniemen Paavo heille teki tällaiset kepposet."
Katsottuansa pitkään ja epäluuloisesti Paavoon, sanoi vanginvartija:
"Vai olet sinä Hieraniemen Paavo! Olisihan minun pitänyt tuo arvata."
"Tunnethan siis kuitenkin nimen ja olet kai kuullut kerrottavan tuosta sotajuonestani, vaikka äsken kielsit kuulleesi."
"En — siitä en ole kuullut kerrottavan, mutta sinun nimesi on erään toisen asian kanssa yhteydessä… Hm. Hyvästi nyt. Minun pitää jo mennä katsomaan, mitä tuo eilen palvelukseeni ottamani renkilurjus toimittaa tätä nykyä."
"Vai otitko eilen uuden rengin palvelukseesi?"
"Otin — noiden Hämäläis-roikalten polttorovioiden valmistamista varten. Mutta tänä aamuna sainkin kuulla, ett'ei siitä asiasta taida tulla niin mitään, kun ovat poloiset katuneet syntinsä ja ruvenneet kristityiksi. Lähde sinäkin iltarukouksiin, koska kellot vielä kuuluvat soivan… Viikon päivät ne nyt ovat soineet melkein yhtä mittaa yöt päivät… Hyvästi!" — Vanginvartija kääntyi linnan porttia kohden ja oli mennä, kun Paavo tarttui hänen olkapäähänsä ja sanoi: "Yksi asia vielä, veikkoni vanginvartija! Onhan holhottiesi joukossa eräs Hämäläis-tyttö… ymmärtänet, että tarkoitan Liuksialan Lyyliä?"
"Hee? Mitä hänestä?" — kysyi vanginvartija vetäen suunsa irviin.
"Hän on sukulaiseni… hm… olen hänelle melkein isän sijaisena. Katsoppas tätä sormuksen tapaan väännettyä kultakierukkaa… se on puhdasta, vanhaa kultaa… Osan siitä leikkaisin sinulle, jos soisit mun käydä tuon sukulaiseni puheilla. Koettaisinpa sanoilla ja neuvoilla taivuttaa tuota ykspäistä tyttö-nulikkaa mielenmalttiin."
"Ole puhumatta! Tuo on mahdotonta! Minua on ankarasti kielletty päästämästä ketään hänen luoksensa."