"Tuon käskettävänä minä en tahtoisi olla!" — mutisi ritari, joka vanginvartijan ruumiin liikunnoista enemmän kuin hänen sanoistansa ymmärsi, mistä oli kysymys.
Vanginvartija huomasi nyt ritarin läsnäolon ja joutui vähän hämillensä. Mutta kohta rohkaisi hän taas mielensä ja lausui Ruotsin kielellä, jota kieltä hän puhui yhtä sujuvasti kuin suomea: "Suokaa anteeksi, Teidän Armonne, että tässä joitakuita valmistustöitä huomispäivän varaksi tehtaissa vähäsen nuhtelen tuota renkinuhjusta hänen velttoudestansa ja saamattomuudestansa. Eilen otin hänen palvelukseeni, kun hän minun avuttani ehkä olisi kuollut nälkään, mutta kyllä kai minun ennen pitkää täytyy ajaa hänet matkaansa, sillä ei hänessä ole työntekijätä!"
"Eipä hän siltä näytä, että hänen olisi nälkää tarvinnut nähdä, ja kyllä hän työtä saapi aikaan, sen olen tässä seisoessani havainnut, mutta sinä vaadit liikoja mies, vieläpä mahdottomiakin!" — sanoi ritari myöskin Ruotsin kielellä, jota hän vähän osasi puhua.
Vanginvartija puri huuleensa eikä tiennyt mitä vastata. Hän ei ollut uskonut, että ritari oli kuullut muuta kuin loppusanat hänen nuhdeluvustansa.
"Mutta puhuaksemme toisesta asiasta — mitenkä jaksaa Hämeestä tänne tuomani tyttö vankeudessaan?" — kysyi ritari.
"Kyllä hän muuten hyvästi jaksaa, mutta laihtuu vaan päivä päivältä, eikä syö juuri mitään" — vastasi vanginvartija.
"Sanotko sitä hyvinvoinniksi, kun ihminen päivä päivältä laihtuu, eikä ruoka hänelle maistu? Mutta sinä et kaiketi ole antanut hänelle kelvollista ruokaa, vaan jotakin sellaista moskaa, jota ihmisen on mahdoton syödä! Vaan usko pois, että miekkani tupella ruhjon sinun selkäsi mäsäksi, jos saan kuulla, ett'et ole häntä pitänyt hyvin!"
"Pyhä neitsyt ja kaikki muut pyhät minua auttakoot, Teidän armonne! Kautta pyhän Henrikin poikki leikatun peukalon vannon, että olen koettanut parastani!" — huudahti vanginvartija pelästyneenä.
"Siitä asiasta tulemme pian selville; minä aion kysyä häneltä itseltään, kuinka häntä täällä on kohdeltu. Tule avaamaan ovet, että pääsen hänen vankihuoneeseensa!"
Vanginvartija katsoi tyhmistyneenä milloin maahan milloin ritariin.