"Sinä olet ylpeä, sanon minä" — jatkoi vanhus — "ja sinä olet kodissas saanut surkuteltavan huonon kasvatuksen, sillä sinua ei ole opetettu antamaan arvoa ja kunniaa vanhuudelle, koska et ymmärrä nousta seisoalle tervehtimään, kun vanhat, paljon kokeneet miehet astuvat siihen huoneesen, jossa istut!"
Tämä soimaus oli niin oikeutettu ja se oli sanottu sellaisella pontevuudella ja voimalla, että Lyyli, jonka kasvot kävivät tulipunaisiksi, melkein koneentapaisesti hypähti seisoalle ja kumarsi syvään, jonka tehtyä hän jäi seisomaan silmät luotuina lattiaan.
"Minä surkuttelen sinun nuoruuttas ja kokemattomuuttas tyttö! Pyhän kirkkomme lakien mukaan olet ansainnut kuoleman, mutta säälistä sinua kohtaan tahtoisin sinua pelastaa siitä. Kuitenkaan en voi sitä tehdä muussa tapauksessa kuin siinä, että sinä puolestas teet sydämellisen katumuksen ja nöyryytettynä käännyt tuon saman Vapahtajamme Kristuksen tykö, jota sinua lapsuudesta saakka on opetettu ja käsketty rakastamaan. Etkös enää ollenkaan rakasta tuota armollista, sinun edestäs kuollutta Vapahtajaasi?"
Lyyli ei vastannut sanaakaan.
"Kuules tyttö! On sinun nuoruutesi ohessa vielä toinenkin syy, jonkatähden tahtoisin säästää sinua. Minä olen sinun äiti- ja isävainajillesi opettanut kristin-opin suuret ja autuuttavat totuudet ja minä heidät pyhän kasteen kautta saatoin armoliittoon taivaallisen Vapahtajamme kanssa, sen saman Vapahtajan kanssa, jonka sinä nyt julkeasti olet hyljännyt ja pettänyt. Äitisi oli jaloimpia ja hellämielisimpiä ihmisiä, mitä milloinkaan olen tavannut: syvälle tunkivat julistamani sanat hänen sydämeensä, ne juurtuivat sinne, ne orastuivat ja kantoivat jalon hedelmän hänen elämässänsä. Ei kukaan Hämeen tyttäristä ole milloinkaan ollut niin siivo ja nuhteeton tavoiltaan, eikä niin armelias köyhiä kohtaan kuin hän. Sellaisena hän eli ja sellaisena sanotaan hänen kuolleen, viimeiseen hetkeen asti innokkaana kristin-opille ja pyhälle kirkolle, jolle hän vielä kuolinvuoteellansa määräsi melkoisia lahjoituksia. Mitä luulet taivaassa loppumatonta autuutta nauttivan äitisi ajattelevan ja sanovan sinusta? Oletko ajatellut niitä sanomattoman katkeria tuskia, jotka sinun tähtes rasittavat hänen, hellää äidin-sydäntänsä? Sinä olet luonnoton lapsi, ell'et sääli omaa äitiäsi! Tätä olen tullut muistuttamaan sinulle ja saman äitisi nimessä kehoittamaan sinua katumaan syntisi ja tekemään parannusta. Minä, Suomen piispa, olen nöyryyttänyt itseni siihen määrään, että olen tullut sinun vankihuoneesesi tätä sinulle sanomaan ja pyytämään sinua palajamaan takaisin pyhän kirkkomme helmoihin. Ymmärrätkö, mitä se tietää, että itse olen tullut luoksesi?"
Vaihtelevat väreet Lyylin kasvoissa todistivat, että hän taisteli ankaraa sisällistä taistelua. Vihdoin näytti hän tehneen vakaan päätöksen, sillä hän kohotti silmänsä Tuomas piispaan ja lausui selvällä, vaikka hieman vapisevalla äänellä: "Teidän korkea Ylhäisyytenne! Minä en ymmärrä muuta kuin sen, että te olette vietelleet isääni ja äitiäni luopumaan Hämäläisten vanhoista jumalista ja että te vainootte Hämeen kansaa ja pyydätte sitä sortaa. Mutta minä rakastan sydämeni palavimmalla innolla Hämeen kansaa, sen vapautta ja sen jumalia, ja sentähden minä vihaan teitä ja sitä oppia, jota julistatte. Tehkää kanssani, mitä tahdotte!"
Katsoen Herpertti-munkkiin sanoi piispa Tuomas: "Moista röyhkeyttä en ole milloinkaan kuullut. Taivas on hylännyt tuon paatuneen lapsensa, äiti luonnottoman tyttärensä. Hänelle emme voi mitään." Kääntyen Lyyliin lisäsi hän: "Voi, kuinka pahat henget ovat saaneet sinut valtaansa, lapsi-raukka? Huomiseksi on sinulla vielä aikaa miettiä ja — katua. Äitisi sielun tuskien lievittämiseksi toimitan vielä tänä iltana esirukoukset kirkossa; minun täytyy häntä sääliä, kun ei hänen luonnoton tyttärensä häntä sääli!"
Tuomas piispa veti taas kaappunsa pääpussin päänsä yli ja meni ulos ovesta, jonka Herpertti-munkki oli kiiruhtanut avaamaan hänelle.
"Missä olet? Tule lukitsemaan ovi lukkoon!" — puhui munkki, tirkistellen ulos käytävään.
"Täällä… o… olen, ihan sa… massa paikassa, jossa käskitte minun teitä vartoa", — vastasi vanginvartija, astuen vankihuoneen ovea kohti.