Kirkon portin edustalle pysähtyi saattojoukkokin odottamaan siksi kunnes Tuomas piispa seurueinensa läksisi kirkkoon. Päälle kahden tunnin oli matkustus linnasta Räntämäelle kestänyt, aurinko oli kohonnut lähelle taivaan-laen keskikohtaa, sydänpäivän aika lähestyi. Vangeille oli tämä vartoominen melkein yhtä raskas kuin kulku linnasta sinne, sillä heidän ei sallittu laskea halkotaakkojansa maahan, ja ilma oli tyyni ja helteinen. Kului tunti, kuluipa toinenkin, mutta piispa saattojoukkoinensa ei vieläkään tullut. Aurinko paahtoi pilvettömällä taivaalla, vangit olivat nääntyä. Vasta kahden jälkeen ilmoitti piispan kartanon pihalta kajahtava torvien toitotus, että Hänen Ylhäisyytensä seurueinensa oli lähtenyt matkaan kirkolle. Matka piispan kartanosta kirkkoon tapahtui asianomaisten käydessä seuraavassa järjestyksessä: ensimmäisinä tulivat Tuomas piispa ja Riian arkkipiispa rinnattain, viimemainittu kävellen edellisen oikealla puolella, heidän perässänsä astuivat kalparitarien suurmestari ja "pyhän haudan ritari", vierekkäin hekin, ja sitte muut ritarit sekä papit ja munkit parittain. Kirkossa seisoi itse alttarilla kaksi kullattua istuinta molempia piispoja varten, mutta ritarien, pappien ja munkkien istuimet olivat asetetut molemmin puolin alttariaitaa. Vasta kun piispa ja hänen seuralaisensa olivat istuutuneet paikoillensa laskettiin vangit kirkkoon. Samoin kuin matkalla linnasta astui teloittaja nytkin heidän edellänsä ja asettui seisomaan vähän matkan päähän alttarista vasemmalle.
Yksin Lyyli jäi soturein vartioitsemana toistaseksi kirkon pihalle.
Ehdittyänsä kirkossa heitä varten määrättyyn paikkaan, laskeutuivat vangit polvillensa, jonka jälkeen köörilaulajat lauloivat kauniin ja voimakkaan hymnin "Miserere."
Laulun vaiettua astui Tuomas piispan kansleri alttarin eteen ja puhui kääntyneenä vankeihin:
"Katsoen teidän osoittamaanne syvään katumukseen ja kallistaen korvansa teidän kaikkeinnöyrimmille ja alamaisimmille rukouksillenne on Hänen Ylhäisyytensä piispa Tuomas, Jumalan armosta meidän kaikkeinkorkein hallitsijamme ja herramme, armollisimmasti suonut teidän astua Hänen ja Hänen korkean neuvoskuntansa eteen ja käskee teidän nyt näistä tässä läsnä olevista arvoisista papeista taikka munkeista valitsemaan yhden, joka puhuu teidän puolestanne."
Kun vangeille edeltäpäin oli neuvottu, mitenkä heidän oli käyttäytyminen, vastasi yksi heistä matalalla, tuskin kuuluvalla äänellä: "Me pyydämme Herpertti isän puhumaan meidän puolestamme."
Kun Herpertti munkki oli suostunut ruvetaksensa heidän puoltajakseen ja asettunut seisomaan lähelle polvistuneita, vankeja, kohotti hän äänensä ja sanoi: "Suurvaltainen ja armollinen piispa, meidän kaikkeinkorkein hallitsijamme ja herramme! Me kiitämme nöyrimmästi Teitä siitä, että olette ottaneet syvän katumuksemme huomataksenne ja kallistaneet korvanne meidän nöyrimmille rukouksillemme. Me tunnustamme ja myönnämme niin julkealla tavalla loukanneemme Sinun korkeaa tahtoasi ja kirkon pyhiä sääntöjä, jotta olemme ansainneet tulla teloitetuiksi, hirtetyiksi tai polttoroviolla poltetuiksi. Osoittaaksemme tämän tunnustuksemme totisuutta olemme käyneet tänne hirsinuora kaulassa ja halkotaakka seljässä, tuoden teloittajan mukanamme. Muistaen kuinka armelias Sinä aina olet ollut köyhiä, viheliäisiä syntisiä kohtaan, jotka ovat tehneet syvän ja sydämellisen katumuksen, rohkenemme nöyrimmässä alamaisuudessa kääntyä puoleesi hartaalla pyynnöllä, ettäs meitä ansaitusta kuolinrangaistuksesta vapahtaisit ja uudestaan ottaisit meitä pyhän kristillisen ja apostolisen kirkon jäseneksi. Osoitteeksi siitä, kuinka hartaasti ja palavasti halajamme tätä armoa, ottaisimme täst'edes maksaaksemme kaikki kirkolle vuosittain tulevat kymmenykset kahdenkertaisesti sekä joka toisen kaikesta metsänriistasta, olkoon että me pyydämme lintuja, oravia, kettuja, ilveksiä taikka mitä muita otuksia tahansa, ja siihen lisäksi vielä kolmannen osan kaikista järvien antimista. Voi, ole meille armollinen suurvaltias ja hurskas herra piispa!"
Kansleri kääntyi Tuomas piispan puoleen ja, puhuttuansa hänen kanssansa muutaman hetken matalalla äänellä, loihe hän lausumaan: "Hänen Ylhäisyytensä Tuomas piispa on ottanut miettiäksensä Hämäläisten armon-anomusta ja tekee täten tiettäväksi, että hän, katsoen heidän sydämelliseen ja nöyrään katumukseensa ja osoittaaksensa rakkauttansa Hämeen kansaan, noudattamalla tunnettua hellyyttänsä langenneita syntisiä kohtaan, korkean valtansa nojassa armollisimmasti suvaitsee vapauttaa heidät kuoleman rangaistuksesta, tehden tämän sulasta kristillisestä rakkaudesta eikä ollenkaan vankien kirkon eduksi tehtyjen lupauksien tähden, vaikka Hänen Ylhäisyytensä nekin hyväksyy. Kuitenkin panee Hänen Ylhäisyytensä ehdoiksi armon-annoillensa seuraavat seikat: vankien pitää vähintänsä kolme kertaa vuosittain, nimittäin joulun, pääsiäisen ja helluntain aikana olla saapuvilla tuomiokirkossa silloin pidettävissä juhlamenoissa ja rukouksissa, kolme ensimmäistä vuotta nöyrästi polvistuneina lähelle kirkon ovea; heidän pitää joka päivä tavallisten rukousten lisäksi lukea aamulla sataviisikymmentä 'Pater nosteria' ja illalla yhtä monta 'Ave Mariaa' sekä seitsemäntoista kuukautta käydä jouhista tehtyyn paitaan puettuina; kotia palattuansa pitää heidän ahkerasti neuvoa ja kehoittaa kansalaisiansa kuuliaisuuteen ja nöyryyteen sekä harrastaa kristin-uskon leviämistä Hämeen kansassa. Lopuksi pitää heidän myöntää, että he, jos heitä vastaisuudessa tavattaisiin Tuomas piispalle uskottomina, ovat ansainneet tulla tutkimuksetta ja tuomiotta polttoroviolla poltetuiksi. — Suostuvatko vangit näitä ehtoja tarkasti täyttämään?"
Herpertti munkki loi silmänsä Hämäläisiin, joita halkotaakat, heidän kovalla lattialla polvillansa ollessaan, rasittivat vielä tuskallisemmin kuin ennen. Useimmat heistä änkkäsivät jotakin myönnytykseksi, jonka jälkeen Herpertti munkki vastasi: "Vangit suostuvat kaikkia näitä ehtoja vilpittömästi täyttämään ja vannovat ollaksensa Hänen Ylhäisyydellensä Tuomas piispalle uskolliset ja kuuliaiset kuolohon asti!"
Tämän perästä luki kansleri synnin-anteen, jonka jälkeen papit tupruttivat pyhää savua ja pirskuttivat vihkivettä vankeihin, joiden nyt sallittiin laskea halkotaakat lattialle ja: riisua hirsiköyden kaulastansa. Kuitenkin jäivät he yhä polvilleen.