"Sitä en tee! Siinä on enemmän kuin kylliksi kostoa, teille ja häpeää meille, että nuo kurjat tuossa ovat nöyrtyneet orjiksi! Vaikka olen nainen, älköön Hämäläisten kunnia ja hyvä maine minun kauttani tulko häväistyksi!" — vastasi Lyyli vahvalla ja vakavalla äänellä.
Pappien ja munkkien rivissä kuului kova suuttumuksen ja harmin synnyttämä mutina ja yksi viimemainituista huudahti: "Polttoroviolle!"
"Vielä viimeisen kerran kysyn sinulta, tyttö: Tahdotko nöyrästi rukoilla anteeksi ja katuvaisna palata pyhän kirkon helmaan vai etkö tahdo?" — kysyi kansleri.
"Olenhan jo sanonut, ett'en teiltä konsanaan rupea pyytämään anteeksi, ja sen teidän pitäisi ennakolta tietämän, että teidän kurjia jumalianne ja niiden kuvia vihaan ja halveksin! Liuksialan Lyyli ei nöyrry enonsa murhaajille — se olkoon kerrassaan sanottu!"
Papeissa ja munkeissa yltyi suuttumus korkeimmillensa ja he huusivat ääneen: "Polttolavalle!"
"Mitä on tehtävä, Teidän ylhäisyytenne?" — kysyi kansleri kääntyen
Tuomas piispaan.
Selvästi näkyi piispasta, että hän oli tuskistunut. Pyyhkien hikeä otsaltansa nousi hän seisaallensa ja vastasi: "Häntä on mahdoton pelastaa. Hän on itse julistanut kuolemantuomionsa. Mutta koska tänäpänä kerran olen ruvennut armoa jakamaan, tahdon sitä työtä vieläkin jatkaa. Minä en salli hänen kuolla hirmukuolemaa polttoroviolla, vaan jätän hänet teloittajan käsiin."
Kun Tuomas piispa oli julistanut tämä tuomion, syntyi ankara hälinä lähellä kirkon ovea. Eräs korkeavartaloinen mies tallasi pyrkiessään ovesta ulos muutamia henkilöitä allensa, toiset hän töyttäsi syrjään. Tämä mies oli Hatanpään Heikki.
Tullen kirkon vastakkaiselta sivulta seurasi häntä pian jälessä eräs toinen mies, joka yhtäläisellä kiiruulla pyrki kirkosta ulos. Viimemainittu oli Hieraniemen Paavo, joka kaiken yön oli harhaillut linnan ympäristöllä, miettien mitä hänen oli tekeminen toiveittensa toteuttamiseksi, keksimättä tarkoituksenmukaista keinoa. Kun hän aamulla ensimmäisten joukossa oli astunut kirkkoon, oli hän ollut yhtä neuvoton kuin edellisenä iltana. Yksi asia oli kuitenkin yön kuluessa käynyt hänelle entistä selvemmäksi: että hän oli kovin kurja ja onneton mies.
* * * * *