"Niinpä kerrotaan" — lausui Tavela tyynesti.
"Luultava on, että hän sen sijaan nyt sotajoukkoineen karkaa meidän kimppuumme" — arveli Paavo.
"Sitä tuskin tarvitsee epäilläkään" — sanoi Tavela.
"Oletteko ryhtyneet varokeinoihin ja ajatelleet mitenkä vihollista pitää vastustaa? Tässä on kova kiista käsissä, ankara isku kestettävänä!"
"Olemme kai. Kaksisataa aseellista miestä seisoo Nokian virran rannalla vartioitsemassa, ett'ei kukaan vihollinen pääse siitä ylitse. Jahka juhla on päättynyt nousee tämän joukon luku kolmeen tuhanteen mieheen. Kauemmaksi Nokian virtaa emme aio, emmekä uskalla asettaa sotariviämme ennenkuin on saatu enemmän sotilaita kokoon. Kaikkialle on lähetetty nostokehoituksia, jotta jok'ainoa mies kiiruhtakoon taisteluun kansamme vainoojia vastaan. Eivätkö sanansaattajamme ole saapuneet teidän seuduillenne?"
"Ovatpa kyllä. Mutta kun viisisataa piispan ratsumiehistä seisoo Toijalassa, niin on pelko vallannut miesten mielet, jotta eivät rohkene tarttua aseisin."
"Millaisia ämmiä!" — huudahti ukko Tavela suuttuneena. "Etkö sinä Paavo ota kurittaakses ja kostaakses noille muukalaisille ratsumiehille? Jos olet isäsi poika, niin löytyyhän sinussa intoa siihen määrään asti, että kotitienoillasi saat niin monta miestä aseisin tarttumaan kuin tähän toimeen tarvitaan."
"Kyllä otan sen toimen toimitettavakseni. Luottakaa minuun! Pian kyllä — sen vannon pyhästi — saatte kuulla kerrottavan ahkerista kostonpuuhistani."
"Kättä siitä, että tämä asia on varma!"
Vahvasti pudistettuansa Paavon kättä, kysyi Tavela: "Etkö aio ottaa osaa kisoihin?"