"Anna siis minulle suora vastaus!"
"Jahka taistelumme kristityitä vastaan on päättynyt ja rauha päässyt maassa valtaan, niin keskustellaan tästä asiasta tarkemmin."
"Taistelussa vihollisiamme vastaan olisi minulla kymmenen miehen voima, jos tietäisin, että rakastat minua!"
"Uskottele vaan minulle sellaista! Jospa tässä liian paljon tulisin sanoneeksi, niin varmaankin vaaran sattuessa pötkisit pakoon, ajatellen: nyt pitää paeta, sillä jos kaadun verihini, niin en saa Liuksialan Lyyliä vaimokseni. — Sellainen sen seikan laita on!"
Tämän sanottuaan rupesi Lyyli taas iloisesti nauramaan. Hatanpään Heikki katseli ihastuksella, mutta raskaalla mielellä tuota lemmetärtänsä, jonka viehättävä muoto hänen näin nauraessaan oli viehättävämpi kuin muulloin.
"Sinä olet todellakin eriskummallinen nainen, Lyyli! Tuskalliselta, mutta kuitenkin autuaalta, sanomattoman autuaalta tuntuu lempiä sinua!" — lausui Heikki.
Samassa kuului merkillinen suhina ilmassa ja ennenkuin Heikki ja Lyyli olivat ehtineet tutkia syytä siihen, pudota ropsahti nuolen lävistämä lokki Lyylin jalkojen eteen.
Lyyli säpsähti ja kavahti muutaman askeleen taaksepäin. "Älä peljästy, Lyyli! Tuo vaan on nuolella ammuttu lokki" — kiiruhti Heikki sanomaan.
"Voi, lokki-raukkaa! Nuoli istuu vielä sen sydämessä! Katso kuinka veri on vuotanut haavasta ja tahrannut sen kauniin lumivalkean hameen!" — huudahti Lyyli ja kumartuen maahan silitteli hän kädellänsä kuollutta lokkia.
Taisipa tytön hienosta kädestä lähteä jonkunmoinen sähkövoima, sillä lokki nosti nokkansa maasta ja pudisteli vielä kerran siipiänsä: sitte ei enää liikahuttanut jäsentäkään.