"Mitä rotua oli, sitä en tarkoin tiedä, mutta Itä-Karjalasta Vuokki hänen toi — olin itse mukana samalla matkalla — ja kaunis oli tyttö kuin päivän paiste. Hän kiemuraiset kiharansa kiilsivät kuin kaarneen rintahöyhenet ja hänen mustat silmänsä säteilivät tulta niinkuin kesän-aurinko", — sanoi Tavela.
"Niin, niin. Siinäpä ollaan. Musta muoto, musta mieli! Paavo onkin tullut äitiinsä — niinkuin jo sanoin. Eikä siinä mikään auta — kyllä tuo lokki kuoleman sanomaa tuli tuomaan", — pälpätteli Taara.
"Suusi kiinni akka!" — ärjäsi Tavela.
"Ennustuksista ei pääse pakoon!" — kiljasi tietäjä-akka.
"Vait! Paikalla vaiti sä valhekielinen hylkiö!" — käski Tavela ja lisäsi kääntyen läsnä olevaan nuorisoon; "Ajakaatte pois tuo kurja viheliäinen konna! Syöskäätte hänet vaikka Tammerkoskeen vesisyöpäläisille syötiksi!"
Enemmän hänen ei tarvinnut sanoa. Muutamat pojat tarttuivat heti Taaraan ja viskasivat hänet pitkän matkan päähän siitä, missä hän oli seisonut. Akka kaatui, mutta nousi kohta taas jaloillensa ja läksi kauheasti noituen ja sadatellen pakoon minkä koivet kestivät. Muutamat pojista läksivät häntä ajamaan takaa, huutaen: "Hei Taara! Juokse hölkötäppäs parempaa vauhtia! Muuten me saamme sinut kiinni!"
Tämä ämmän pakoon juoksu ja pahan-elkisten poikain takaa-ajaminen oli niin hullunkurisen näköistä, että kaikki katsojat purskahtivat nauruun. Itse Lyylikin nauroi tahtoansakin vastoin, vaikka hänen mielensä oli raskas ja pahoja aavistuksia täynnä.
Näyttipä siltä ikäänkuin tämä sydämellinen nauru olisi saanut tuon lokkia koskevan asian läsnäolijain mielestä haihtumaan. Siitä tuskin enää ollenkaan puhuttiin ääneen. Siellä täällä vaan kuiskailtiin: "Kyllä kai Tahalan Taara kuitenkin on oikeassa. Hän on viisas tietäjä, vaikka hän on äreämielinen ja pahan-elkinen."
Aurinko oli jo mennyt maillensa. Hienoja sumupilviä nousi siellä täällä niityistä, laaksoista ja järvistä, joidenka tyynessä pinnassa läheiset metsät näkivät varjokuvansa. Paitsi juhlaan kokoontuneiden melua ei kuulunut muuta ääntä kuin kaukaisessa hongikossa Pyhäjärven toisella rannalla yksinäisen laulurastaan liverrys.
"Sytyttäkäätte nyt kaikkialla kokot palamaan! — Kohta Ukon teuraat tapetaan ja maljat juodaan ilmojen isän kunniaksi" — sanoi Tavela.