"Kymmenen vuotta elämästäni antaisin sellaisesta illasta Snellman'in luona!" — huudahti innostuneena eräs ystäväni hänet ja ne toiset tavattuani, jotka uteliaisuudella odottivat tuloani Snellmanin luota, saadaksensa tietoja käynnistäni siellä. Kylläpä hän oli oikeassa: pitkät vuosikaudet eivät ole kalliit kyllä vastaamaan sellaista iltaa.
Paljon olin saanut kuulla, paljon sellaistakin, jota ehk'ei kutkaan muut suuren vainajan suusta, sillä hän oli täydellisesti avannut sydämensä minulle. Mitä kuulin, kaikki ne ovat muistissani tallella. — Mutta ei ollutkaan tällä kertaa aikomukseni puhua muusta kuin tuosta hänen nuoruutensa draamasta. Taistelu kristittyjen ja pakanallisten Hämäläisten välillä oli ollut vainajan ajatusten esineenä hänen nuoruudessaan. Tämän saman taistelun olen kokenut pukea romaanin verhoon, ja vaikk'ei aika ole sama eikä tapausten juonet ollenkaan hänen miettimänsä draaman kaltaiset, pidän kuitenkin rakkaana oikeutenani ja pyhänä velvollisuutenani omistaa tämän kirjasen hänen muistollensa, varmasti vakuutettuna siitä, ett'ei hän sitä panisi pahaksensa, jos hän vielä olisi elossa.
Helsingin kaupungissa 14 p. Lokakuuta v. 1884.
E. F. J.
Ensimmäinen luku.
Suuremmoisesti ihana on Tammerkoski, tuo kuuluisa ura, jonka kautta Näsijärven vedet purkautuvat Pyhäjärveen. Kaunista on katsella valkoisiin vaippoihinsa puettujen Vellamon neitojen hurjaa tanssia sen tuoksuvassa kuohussa. Ihanat ovat lähiseudutkin: Näsijärven ja Pyhäjärven suloiset rannikot.
Lähellä Tammerkoskea, länteenpäin siitä, on Pyynikki-niminen harjanne, josta näköala on niin kaunis, että moista ani harvoin saapi nähdä.
On kevät. Ollaan toukokuussa, ihan toukokuun keskivaiheella, sillä tämä kertomus alkaa 15 päivänä sanottua kuuta vuonna 1245 j.Kr.s, siis likimmiten 650 vuotta sitten. Mainittuna vuonna tuli kevät erittäin varhain; jo huhtikuussa läksi Pohjan paha poika Hämeestä pois, kiiruhtaen kotiinsa Lapin leivättömille tuntureille. Siitä syystä nurmet ja lehtipuut jo vihannoivat kauniisti, sentähden Pyynikin päivänpuolisilla rintehillä tuomet jo kukkivat, sekä sinivuokot ja monenkarvaiset muut kukat niiden siimeksessä.
Suuri kansanpaljous on kokoontunut Pyynikille sekä sille tasangolle, jossa läntinen osa Tampereen kaupunkia nykyään sijaitsee. Kaukaisiltakin seuduilta oli kansaa tänne saapunut: Pälkäneeltä, Längelmäeltä, Orivedeltä ja Ruovedeltä asti. Asukkaat lähitienoilta olivat miehissä koossa. Täällä nähtiin ihmisiä kaikista ikäluokista, sekä mies- että naispuolisia.
Kahden tavattoman suuren kuusen luo olivat kihlakuntain vanhimmat kokoontuneet neuvottelemaan. Näitten vanhojen, pyhien puitten eli n.k. karsikkojen ympäri oli kiviä ladottu rivittäin siihen tapaan, että ne muodostivat täydellisen kehän. Toinen kivikerta oli toista vähän ulompana. Näillä kivillä ukot istuivat. Aivan kuusten juurella oli suuri litteä paasi: tämä oli vanha teurastus- taikka, uudenaikaisempaa sanaa käyttääksemme, uhripaasi.