Kaikki olivat valmiit matkaan; loihtijan käskyä lähtöön varrottiin.
Mutta Korven Kelo katsoi, ollen vihoissaan, pitkään lapsen äitiin. Vihdoin ärjäsi hän julmalla äänellä: "Tuo vaimo ei vielä ole puhdistanut itseänsä! Ell'ei hän tahdo sitä tehdä, niin pitää hänen kuoleman!"
Onneton äiti kyyristyi näitä kuullessaan. Pakanain menettely hänen lapsensa kanssa oli nostanut kauhua ja hirmua hänessä ja hän oli lujasti päättänyt ennemmin kuolla kuin kieltää Kristuksen, josta Wildefried isä oli hänelle saarnannut.
Huomattuansa uhkaavan vaaran riensi Lyyli vaimon luokse ja pirskoitti äkkiarvaamatta maljastansa muutamia pisaria verta hänen kasvoihinsa. Sitte kääntyi hän päättävästi loihtijan puoleen ja lausui: "Tuo vaimo raukka on liian sairas ja heikko voidaksensa itse tulla pyhää verta noutamaan, mutta puhdistustoimi, josta puhuit, on nyt tapahtunut minun kauttani."
Loihtija puri huuleensa ja antoi käskyn lähtöön. Pyhäjärven rannalle ehdittyänsä tyhjensi kukin astian, jossa kantoi verta, sen aaltoihin, tämän ohessa rukoillen itsellensä taivahiselta Ukolta sitä, mitä hänen parahiten oli tarvis. Talonisännät ja muut, jotka maata viljelivät, pyysivät kasville sopivaa ilmaa, jotta ohra orastuisi, kaura kauniisti kasvaisi, nuoret tytöt rukoilivat naimaonnea j.n.e. Mutta itse Pyhäjärveä pyydettiin antamaan sen aaltoihin laskettua verta jumalille juotavaksi, jonka tähden rukoukset alkoivat tämäntapaisilla sanoilla:
Anna, armas Pyhäjärvi,
Jumalien juomasanko,
Vesisäiliö sävyisin,
Anna taivaan taaton juoda,
Pilvien pitäjän särpiä!
Mutta ei yksin Ukko jumalaa, vaan muitakin jumalia rukoiltiin tässä tilaisuudessa. Niin pyysivät kalastajat Ahdilta ja Ahtolan kansalta hyvää kalaonnea ja talonemännät muistuttivat Pyhäjärven impeä siitä, että hän pyytäisi Tapion ja Tapiolan väen, kun nämät tulivat noutamaan vettä ja maistelemaan teurasraavaitten verta, varjelemaan heidän metsissä ja laitumilla kuleksivaa karjaansa metsänpedoista ja kaikista vahingoista, jotka eläimiä metsässä kulkiessa voivat kohdata, soihin ja rämeihin joutumasta y.m.
Sitte kuin kaikki toimet Pyhäjärven rannalla olivat suoritetut, oli vaan viimeinen ja iloisin osa juhlasta enää jälellä. Teurastettujen oriitten ruumiit leikattiin kappaleiksi. Jok'ainoa juhlassa läsnä oleva sai kappaleen lihaa, jota hän riensi paistamaan jonkun kokon leimunevassa liekissä. Kaikki luut poltettiin, mutta oriitten pääkallot pystytettiin pitkien, teurastuspaikan ympärille pystyyn lyötyjen paalujen päähän.
Hevosen liha oli pakanallisten esivanhempaimme paras herkkuruoka. Yksi pätevimmistä syistä heidän vihaansa kristin-oppia ja sen levittäjiä vastaan oli juuri se, että kristityt papit kielsivät heitä hevosen lihaa syömästä. Pyhäjärven lähitienoilla asuvat Hämäläiset eivät olleet moneen vuoteen uskaltaneet syödä hevosen lihaa; eipä siis ihmettelemistä, että he nyt ensimäistä sopivaa tilaisuutta hyväksensä käyttäen oikein ahmaamalla kävivät lihavien paistien kimppuun. Kotoa juhlalle mukana tuodut eväät, mesijuomat ja oluet otettiin nyt myös esiin, jotta siellä pian syntyi ilmeinen ilo, suurta melua ja hälinää.
Lyyli ei jäänyt osaa ottamaan tähän iloon. Heti kuin juhlan — niin sanoaksemme — virallinen osa oli päättynyt, läksi hän palvelijatartensa kanssa kotiin, vieden mukanansa myös lapsen ja lapsen äidin.