"Sinä olet järkevä mies, Paavo… Olet tässäkin asiassa oikeassa… Kyllä kai tämä seikka sellaista vaatii… Muuten voimme menettää senkin tähteen vapautta, mitä meillä vielä on… Niin… mitäpäs tässä muuta tehtävää kuin heti ryhtyä toimeen."
"Oikein! Minä lähden samoissa tuumissa kaukaisemmille seuduille.
Hyvästi!"
"Hyvästi, hyvästi vaan!" — toivotteli ukko ja astui aion pirttiin pukeutuaksensa juhla-asuunsa.
Ratsastaessaan jupisi Paavo itseksensä: "Onko tuo kiivas piispa vanhoilla päivillänsä menettänyt järkensä, kun kutsuu huovinsa pois täältä näin vaarallisella ajalla. Vaan se on totta… olin unhottamaisillani, ett'ei hän vielä tiedä mitään uhkaavasta vaarasta."
Enimmäkseen ratsasti Paavo pitkin yleisesti käytettyä tietä, mutta toisinaan hän poikkesi syrjäisille metsäpoluille, kun tiesi niiden olevan oikoteitä. Niin oli hän puolen päivän aikana antautunut sellaiselle sivupolulle, mutta ei osannutkaan sitä seurata oikeaan suuntaan, vaan joutui eksyksiin metsään. Harhailtuansa pitkän tunnin ristiin rastiin metsässä, tulivat hänelle suuret suot ja rämehet vastaan. Paavo koetti kiertämällä välttää niitä, mutta kun havaitsi tuon kiertotien liian pitkäksi, kaalasi hän soiden poikki missä ne näyttivät soukimmilta. Kun hän vihdoin ehti vastakkaiselle metsän rannalle vapisi hänen hevosensa ponnistuksistaan; monesti se oli ollut rämeihin jäämäisillänsä. Mutta Paavo ei antanut sen levätä, vaan ratsasti metsään siihen suuntaan, missä arvasi valtatien löytävänsä. Suuntaa määritellessänsä otti hän vaaria puitten oksista, muistaen että suurimmat ja rehevimmät niistä viittaavat etelään, pienimmät pohjoiseen. Kaksi tuntia metsää samottuansa, saapui hän vihdoin taas valtatielle paikalla, jossa se jakaantui kahteen haaraan. Tässä antoi hän hevosensa vähän levähtää ja istui itse sill'aikaa tien viereen. Siinä istuessansa kuuli hän hevosen kavioiden kopinaa, ja muutaman hetken kuluttua tulla töyttäsi eräs ratsastaja täyttä laukkaa sieltäpäin, mihinkä hän itse oli matkalla. Ehdittyänsä tien risteykseen, pysähtyi ratsastaja. Hänkin oli talonpoika, mutta hänen mekkonsa oli tehty toiseen kuosiin kuin Paavon.
"Voitko sanoa miull', hyvä ystävä, kumpiko näist' teist' suorimmin viepi Pirkkalaan elikkä Pyhäjärven tienoill'?" — kysyi outo.
Paavo ei vastannut tähän kysymykseen, vaan kysyi hänkin vuorostansa:
"Mistä kaukaa outo on, jos minun sallitaan sitä kysyä?"
"Myö ollaa rantamailt'."
"Ja matkustatte nyt Pirkkalaan?"
"Niin sinnepäi oon matkall', niinkui jo juur' sanoin. Vaan neuvoppas nyt miull' tietä, kunnon toverini!"