"Tuo mies ei ole rantamailta kotoisin. Siellä ei puhuta sellaista kielimurretta kuin hän puhuu" — ajatteli Paavo, mutta ääneen hän lausui: "Kun olette matkalla Pyhäjärven seuduille, niin neuvon teitä palajamaan takaisin. Siellä on äskettäin tapahtunut arveluttavia rettelöitä, jotta voitte sinne tultuanne joutua pahaan pulaan".
"Myö ei ensinkää pelkää rettelöi. Miull' on sukulaisii niill' seu'uill', joita pitää tavata."
"Oikeankätistä tietä jos seuraatte loppuun asti, niin ehditte paikalle" — neuvoi nyt Paavo, viitaten kädellänsä oikealle.
"Suur' kiitos! Myö taas lähetää, sill' miull' on jommonenki kiire." — Tämän sanottuansa läksi outo mies ratsastamaan Paavon hänelle neuvomaa tietä.
Ilkeästi nauraen katsoi Paavo hänen jälkeensä ja puhui itseksensä: "Kyllä vaan, veikkoseni, saat ratsastaa jos kuinka kauan ennenkuin tuota tietä myöten saavut Pyhäjärven seuduille. Mutta sinulla lie sellainen asia ajettavana, ett'ei olekkaan niin aivan vaarallista, ellet hopussa ehdikkään matkasi perille!"
Kohta sen jälkeen nousi Paavokin taas ratsunsa selkään ja läksi hänkin ratsastamaan. Tultuansa illalla nykyiseen Pöytyän pitäjään, oli hänen ratsunsa niin kovin väsyksissä, ett'ei se ottanut mennäksensä eteenpäin, vaan pysähtyi milt'ei joka kolmannelta askeleelta. Paavon täytyi poiketa lähellä tietä olevaan kylään, jossa hänellä oli yksi talonisäntä vanhastaan tuttu.
Lähestyen kylää huomasi hän että lukuisa joukko kansaa oli koossa sen torilla, jos siksi sopii sanoa kylän keskellä olevaa suurenpuoleista aukeata paikkaa. Päästyänsä vielä lähemmäksi, näki hän kansan keskellä kolme ratsastajaa. Yksi näistä, joka vasemmassa kädessään piti suurta valkoista lippua, jonka liinaan oli punanen risti ommeltu, oli puettu niin kirjavankoreaan pukuun, että silmiä huikaisi sitä katsellessa. Hänen valkoisesta, kultareunuksilla koristetusta lakistansa heilui ylpeästi pitkä lumivalkea töyhtö kamelikurjen höyheniä. Uumaisilla oli hänellä kullattu vyö, johon oli kiinnitetty tavattoman pitkä miekka. Hänen rinnallansa killui monenkarvaisessa rihmassa torvia. Vieläpä olivat hänen komean ratsunsa suitsimetkin kullatut, ja se kallisarvoinen vaate, joka kokonaan peittäen ratsun selän syvissä laskoksissa riippui alas sen kylkiä myöten, oli sekin runsaasti kultaisilla ja hopeaisilla korko-ommelluksilla kirjaeltu. Vaatteen kuhunkin kulmaan olivat piispan hiippa ja piispan sauva kuvatut.
Muut molemmat ratsastajat olivat munkkeja, mustiaveljiä. Heidän karkeasta mustasta sarkakankaasta tehdyt kaapunsa olivat uumaisilta vyötetyt paksulla nuoranpätkällä, josta heidän rukousnauhansa ympyriäisine puukupukkoineen riippui alas. Konit, joilla ratsastivat, olivat laihat ja huononnäköiset. Ei nähty niiden selässä kallisarvoista vaatetta, vaan pieni repale rikkinäistä villakangasta. Eikä heillä ollut jalustimiakaan. Avojaloin kun olivat, heidän polvihin asti alastomat säärensä roikkuivat vapaina alas konien kylkiä myöten. Toinen munkeista piti messinkikahleista riippuvaa suitsutusastiaa, toinen kantoi kaulassansa laukkua, joka sisälsi punaisesta sarkakankaasta tehtyjä ristinmerkkejä.
Kylän tori oli jo jotensakin täpö täynnä väkeä, mutta kuitenkin turvaamistaan tulvasi sinne ihmisiä kaikilta tahoilta. Paavokin hoputti hevostansa, ehtiäksensä hyvään aikaan kuulemaan ja näkemään, mitä siellä oikeastaan tuumailtiin ja toimiskeltiin.
Airut elikkä kuuluttaja — sellainen oli kirjavaan pukuhun puetulla miehellä ammatti — laski nyt torven huulillensa ja törähytti siihen kolme kertaa niin kovasti, että torven ääni kajahti likeisissä metsissä. Sitte puhui hän korkealla äänellä, sujuvalla Suomen kielellä: "Tuomas piispa, meidän armollinen herramme ja hallitsijamme, tekee täten minun kauttani tiettäväksi, että huomenna, pyhän Eerikin päivänä, vihitään uusi tuomiokirkko, pyhän neitsyt Maarian kirkko Räntämäellä, korkeaan tarkoitukseensa. Samana päivänä tuodaan myös pyhät astiat, pyhät kuvat, pyhäin jäännökset ja muut pyhäköt vanhasta tuomiokirkosta Nousiaisista uuteen, nyt valmiiseen tuomiokirkkoon. Kolmensadan päivän synninpäästön ja yhtä pitkän ajan vapauden kiirastulen tuskista julistaa armollinen piispamme itse pyhän isän, paavi Innocentius neljännen käskystä ja hänen lähettämänsä pyhän kirjeen johdosta kaikille niille, olkoon mies, nainen taikka lapsi, jotka mainitussa pyhässä toimituksessa ovat saapuvilla, kehoittaen teitä kaikkia käyttämään tätä autuaallista tilaisuutta hyväksenne. Mutta kristin-uskon julmat viholliset, pakanalliset Karjalaiset ja Venäläiset taas tätä nykyä uhkaavat kristityitä Suomessa. Sentähden luvataan saman korkeasti-pyhän isän, paavi Innocentiuksen käskystä ikuinen synnin-päästö ja ijankaikkinen autuus taivaassa kaikille niille, jotka ottavat kantaaksensa ristinmerkkiä ja ruvetaksensa pyhän uskontomme puoltajiksi mainitulta pakanoita vastaan. Lopuksi sulkee meidän armollinen piispamme ja hallitsijamme kaikki alammaisensa Kristuksen, pyhän neitsyt Maarian, pyhän Henrikin ja kaikkien muiden pyhimysten huomaan ja suosioon!"