"Amen!" — sanoivat munkit yhteen aikaan, ja se heistä, joka oli suitsutus-astialla varustettu, suitsutti pyhää, hyvältä hajahtavaa savua kansaan. Läsnä olevat Suomalaiset tekivät ristinmerkin rinnoillensa, nähdessänsä pyhän savun tupruavan; useammat heistä lankesivat polvillensa.
Sitte otti toinen munkki, joka kaulassaan kantoi laukkua, ruotsiksi murtavalla äänellä sanoakseen:
"Kutka tahtoo vastaan ottaa ristinmerkin ja tulla pyhän uskon sotilaiksi? Täydellinen synnin-päästö ja ijankaikkinen autuus jos kuoleekin taisteluss'! Tulkaa noorukaiset, tulkaa nooret meehet!"
Kymmenen nuorukaista astui esiin munkin luo. He olivat kaikki köyhiä renkejä taikka orjia, jotka pyhän ristin sotureiksi antaumalla tiesivät saavuttavansa vapauden. Isäntämiehet katsoivat heitä karsain silmin, mutta eivät kuitenkaan pienimmälläkään sanalla tohtineet ilmoittaa tyytymättömyyttänsä.
Munkki istutti ristinmerkin kunkin nuorukaisen rintaan ja laskien kätensä kunkin kiireelle siunasi hän heitä sanoen: "Ollos siunattu, pyhän ristin sotilas!"
"Ollos siunattu, pyhän ristin sotilas!" — toisti toinen munkki ja tuprutteli pyhää savua nuorukaisiin.
Airut oli pitkän ajan katsonut Paavoon. Nyt kun munkkien toimitus oli päättynyt, lausui hän hänelle:
"Sinä nuori ratsastaja siellä, joka olet ajanut kelpo ratsusi niin märäksi, kuin olisi se nostettu ylös suosta taikka kuin olisi se ollut kuumassa saunassa kylpemässä, eikö sinua miellytä tulla pyhän ristin sotilaaksi? Jos sinulla on sinne maillekin kykyä taisteluun kuin ratsastamiseen, niin sinusta varmaan tulee kelpo soturi ja pakanain kauhu!"
"Kyllä minulla, se aikomus on, että rupean taisteluun kristin-uskon puolesta, mutta minä aion vastaan ottaa pyhän ristinmerkin itse Tuomas piispan kädestä" — vastasi Paavo.
"Kuulkaapas mokomaa ylpeyttä!" — huudahti airut. "Tämä hurskas isä, joka on jakanut tuhansia ristinmerkkejä sekä Suomessa että Ruotsissa, vieläpä korkeasukuisille ritareillekin, ei ole tarpeeksi hyvä antamaan ristinmerkkiä tälle pöyhkyrille!"