Kiivaita suuttumuksen huutoja ja uhkauksia Paavoa vastaan kuului ylt'ympärillä.
"Älä huoli, arvoisa airut, puheessani harkita ylpeyttä" — loihe Paavo lausumaan. "Asian laita on sellainen, että minä erittäin tärkeässä toimessa olen matkalla Tuomas piispan luo. Kun kerran pääsen hänen puheillensa, ajattelin pyytää häneltä itseltään ristinmerkkiä. Ovatpa hänen kätensä pyhemmät kuin muiden ihmisten kädet — sitä et tahtone kieltää?"
"Jos sinulla on joku tärkeä asia Hänen Ylhäisyydellensä, niin voit sen kertoa meille ja toimittaa toimitettavasi meidän kauttamme" — sanoi airut.
"En sitä kerro kenellekään muulle, kuin Tuomas piispalle itselle. Jospa saan muutamalta toveriltani, joka asuu tässä kylässä, ratsun lainaksi, niin lähden heti kohta taas matkaan. Muussa tapauksessa täytyy minun odottaa siksi, että oma hevoseni vähän levättyänsä taas virkistyy" — väitti Paavo.
"Et pääse tänä iltana etkä ensi tulevana yönä Hänen Ylhäisyytensä puheille, Tuomas piispa viipyy muiden pappien kanssa kaiken yön Nousiaisten tuomiokirkossa hartaissa, loppumattomissa rukouksissa. Taikka luuletko, tomppeli, että pyhät kuvat ja pyhien jäännökset muutetaan kirkosta kirkkoon samalla tavalla kuin lampaat yhdestä karsinasta toiseen? Etkö luule, että heillä on suru suuri, kun pitää jättää vanha koti? Vieläpä he vuodattavat katkeria tuskan kyyneliäkin eivätkä hartaitta rukouksitta otakkaan lähteäksensä. Sellaisia rukouksia et osaa sinä lukea eikä kukaan muu meistä, paitsi nämät molemmat hurskaat isät tässä. Paastoamisella ovatkin Tuomas piispa ja kaikki papit valmistautuneet näihin rukouksiin kukin kutakin pyhimystä varten, mutta Hänen ylhäisyytensä heitä kaikkia varten yleisesti. — Olkoon pyhä neitsyt heille apuna! Kyllä heillä ensi yönä on ankara työ pyhien kuvien ja pyhäin jäännösten kanssa." Antaaksensa rukouksellensa tuetta, teki airut ristinmerkin rinnoillensa. "Tuo oli ikävä sanoma minulle. Kyllä kai minun nyt täytyy odottaa huomiseen saakka", — sanoi Paavo, töin tuskin voiden hillitä levottomuuttansa.
"Tuskinpa huomennakaan pääset Hänen Ylhäisyytensä puheille!" — arveli airut. "Huomenna on hänellä niin paljon työtä ja puuhaamista uudessa tuomiokirkossa, että tuskin ehtii muita asioita ajattelemaan. Kuka kykeneekään laskemaan kaikkia niitä rukouksia, joita hänen sielläkin taas pitää rukoileman, ennenkuin temppeli on saatu riittävään määrään pyhäksi, ollaksensa sopiva asunto pyhille asujamille. Entäs tuo monimutkainen sijoitteleminen! Luuleeko joku, että nuo uuteen asuntoon tuodut pyhät kuvat ja pyhäin jäännökset pitävät hyvänänsä minkä paikan tahansa, ottaen asuaksensa jos jossakin kolkassa tai komerossa? Eivätpä suinkaan! Siinä vasta katsotaan työtä ja tointa sekä suurta ymmärrystä, kun heitä, kutakin arvonsa mukaan, sijoitellaan sopiville paikoille yhdenkään mieltä loukkaamatta, vaan kaikkien suuttumusta karttaen. Arvaattehan mikä vahinko ja turmio siitä tulisi koko kansalle, jos joku heistä joutuisi raivoon syystä, että hänen arvoansa loukataan. Sellaista onnettomuutta ei voitaisi millään tavalla palkita, vaan uusi tuomiokirkko saisi aikojen loppuun asti huoata raskaan kirouksen alla. Pyhä Henrikki estäköön sellaista tapahtumasta! Kyllä on paras, nuori mies, että asiasi toimitat meidän kauttamme."
"En, en vaikka minua kuolemalla uhattaisiin! Minun pitää itse huomenna saada puhutella piispaa!" — huudahti Paavo. "Saat koettaa, pöyhkyri, mutta minä en usko että se toimi sinulle onnistuu. Antakaa tietä hyvät ystävät!"
Nämät sanat sanottuansa painoi airut kannukset ratsunsa kylkeen ja läksi pois. Molemmat munkit seurasivat häntä siunaten kansaa huutamalla sille: "Paxvobiscum! Paxvobiscum!"
Paavolle tuttu talonisäntä astui nyt hänen luoksensa ja sanoi: "Terve tulemastas Paavo! Tämä nyt sopiikin erittäin hyvin. Sinä jäät yöksi meille ja huomenna lähdemme yhdessä seurassa Räntämäelle."
Yhdeksäs luku.