Varhain seuraavana aamuna läksivät Paavo ja hänen toverinsa matkaan. Sydän-yöllä jo oli suuri joukko kylän nuorisoa ja tilatonta rahvasta lähtenyt jalan astumaan samaan suuntaan. Eikä yksin sen kylän asukkaat rientäneet uuden tuomiokirkon vihkiäisiin, paljon kansaa lähitienoilta ja vieläpä kaukaisiltakin seuduilta oli samassa aikeessa liikkeellä. Oikein vilisemmällä tulvaili väkeä Turkuun vievällä tiellä, muutamat matkustaen ratsastaen, toiset jalan. Ja tämän kansan tulva kasvamistaan kasvoi yhä suuremmaksi mitä lähemmäksi uutta kirkkoa Paavo ja hänen matkakumppalinsa saapuivat. Kirkon läheistössä oli väen-tungos niin suuri, että oli tuiki mahdoton ratsastamalla päästä edemmäksi. Matkakumppalit jättivät sentähden hevosensa erään tien varrella olevan talon pihalle ja pyrkivät jalkaisin lähestymään kirkkoa. Kun se tietä myöten näytti, jos ei juuri mahdottomalta, niin ainakin kovin vaikealta, poikkesivat he lähellä olevalle pellolle ja astuivat sitte peltojen pientareita myöten aina piispan kartanoon asti, jonka edustalle vihdoin onnellisesti saapuivat. Piispan kartano oli vastapäätä kirkkoa samassa paikassa, missä Maarian pitäjän pappila nykyjään on.
Täällä ylläpiti joukko piispan sotamiehiä järjestystä samoin kuin kirkosta Turkuun kulkevalla tielläkin. Sieltä päin odotettiin Nousiaisista lähtenyttä juhlasaattoa, jonka oli määrä kulkea sitä tietä, joka nykyisen Aningaisten tullin kohdalla Turun kaupungin pohjoisessa syrjässä yhtyy Tampereen tiehen. Äsken kirkolle saapunut airut oli ilmoittanut että juhlasaatto oli lähtenyt Nousiaisista kello viiden aikana, jotta, kun kello nyt oli kahdeksan, saattoi arvella, että se tunnin kuluessa saapuisi Räntämäelle.
Mutta puoli yhdeksän aikana ilmaantui yht'äkkiä siihen asti rauhallisesti odottavassa kansassa oudontapaista levottomuutta, joka hetki hetkeltä kiihtymistään kiihtyi. Levottomuus muuttui pian pelvoksi, pelko kauhuksi. Miehestä mieheen kulki salaman nopeudella tämä peloittava sanoma: "Karjalaiset ja Venäläiset ovat täällä! Suuren Novgorodin sotilaat ovat astuneet maalle lähellä linnaa!"
Kuka tämän tällaisen huhun oli pannut liikkeelle, sitä ei kukaan tietänyt eikä sitä liioin tiedusteltukaan. Sen vaan sanoi moni huomanneensa, että useat linnan väestä aamusella kiireesti olivat ratsastaneet edestakaisin kirkon ja linnan välillä. Peljästys nousi pian kaikkein järjellisten rajojen yli. Suurin osa kansasta ei ajatellut muuta kuin kiireellistä pakoon pääsemistä. Useampien mielestä seisoi kuolema kynnyksellä ja, maksoi mitä maksoi, piti juosta piiloon ennenkuin se ennätti avaamaan pirtin oven. Toiset rohkeammat väittivät, että oli miehissä mentävä vihollisia vastaan. Nämät pyrkivät eteenpäin linnaa kohden, yhtyäksensä siellä oleviin sotajoukkoihin. Näin syntyi kauhea tungos ja sekasorto, ääretön hälinä ja melske. Kaikki kokivat raivata itsellensä tietä, mikä mihinkin suuntaan. Heikompi sai väistyä syrjään väkevämmän tieltä, joka säälimättä tallasi hänet jalkojensa alle, jos hän sattui kaatumaan. Näin survottiin siinä monta vaimoa ja lasta, vieläpä miestäkin kuoliaaksi. Toiset saivat pahoja vammoja taikka heiltä murtui yksi tahi useampi jäsen, jotta koko elin-ajaksensa jäivät raajarikoiksi.
Turhaan kokivat piispan sotamiehet ylläpitää järjestystä, huutaen täydestä kurkusta kansalle, ett'ei tuossa onnettomassa huhussa ensinkään ollut perää. Heidän puhettansa ei uskottu taikka — vielä pahempi — ei ensinkään kuultu heidän sanojansa, jotka tukehtuivat tuohon hirmuiseen melskeeseen ja pauhinaan.
"Tule Paavo! Lähdetään linnanväelle avuksi!" — sanoi Paavon matkakumppani, uljas talonisäntä Pöytyältä, kuultuansa mistä oli kysymys, lisäten: "Minä olin viisi vuotta takaperin piispan kanssa ristiretkellä silloin kuin Karjalaiset ja Novgorodilaiset pahoin kukistivat meidän sotajoukkomme siinä paikassa, missä Inkerinjoki laskee Nevajokeen. Sitä löylytystä en milloinkaan eläissäni unhota! Minun tekisi mieleni vielä kerran tavata heitä rinnatusten tappelutantereella. Minä tunnen, että vereni suonissani rupeaa kuohumaan ja että kostonhimoni paisuu. Lähde kanssani, Paavo!"
"En lähde! Tässä portin edustalla seison siksi, että saan puhutella piispaa, ja sen vannon pyhästi, ett'ei hän minua tapaamatta siitä ole pääsevä sisään" — vastasi Hieraniemen Paavo.
"Mutta lupasithan eilen tulla ristinsoturiksi ja antautua taisteluun piispan vihollisia vastaan!"
"Paitsi Venäläisiä ja Karjalaisia on piispalla muitakin vihollisia. Niitä vastaan minä aion taistella."
"Mitä vihollisia sinä tarkoitat?" — kysyi sotaintoinen isäntämies uteliaasti.