"Niin miksi lausutte arvoituksianne niin hiljaisella äänellä, ett'eivät kaikki niitä kuule? Se ei ole säännöllistä eikä sopivaa, vaan pitää kaikille suotaman tilaisuus miettiä vastausta niihin" — torui Lyyli.
"Muutamat arvoitukset ovat sitä laatua, että niitä tehdään emännän kuulematta" — tokaisi tyttö-veitikka vastaan. "Sitä laatua ei kuitenkaan ollut se arvoitus, jonka viimeksi tein Sirkalle ja johon hän nyt turhaan miettii vastausta. Hän. on kovin huono arvoitusten selittäjä, tuo Sirkka!"
"Ei niinkään huono, vaikka en kaikkiin sinun hullutuksiisi löydäkkään vastausta!" — intti toinen nuorista tytöistä.
"Mikä arvoitus se oli? Sano se nyt ääneen! Ehkäpä minä taikka joku toinen meistä löytää siihen vastauksen. Mitenkä se kuuluu?" — kysyi Lyyli.
"Näinhän se kuuluu: 'Sydämessä suuri tuska, mielessä on kuume kova, jok' on iloa parempi, hunajata makeampi'. — Mikä se on?"
"Lempihän se on! Tuohon arvoitukseen ei nyt ensinkään ollut vaikea vastata!" — huudahti Lyyli.
"Ei se emännälle ollutkaan vaikea! Tiesinhän minä jo edeltäpäin, että emäntä heti paikalla löytää vastauksen siihen?" — pakisi nuori ennustajatar.
"Mistäpä sen tiesit?"
"Siitä että emännän tätä nykyä on helppo löytää vastauksia kaikkiin niihin arvoituksiin, jotka koskevat lempeä ja rakkautta."
"Kuulkaapas tuota tyttö-veitikkaa, mitä hulluja hän puhuu! Varo vaan, ett'et liioin suututa mieltäni kokkapuheillasi!" — varoitti Lyyli hymyillen ja nosti sormensa uhaten tyttöä vastaan.