"Olisinko todella puhunut niin tyhmästi? Ell'et vaan muista väärin? — Se ei käy laatuun. Muistathan vanhan sananlaskun, joka sanoo: ken ei tahdo noudattaa maan tapoja, muuttakoon maasta pois."
"Sinä olet kummallinen nainen, Lyyli. Sinusta ei tule hullua viisaammaksi."
"Joka kerran on hullu, hän älköön pyrkikö viisaaksi, vaan tyytyköön onneensa." Noustuansa seisaallensa jatkoi Lyyli leikillisellä äänellä puhettansa: "Kas niin! Nyt on kaikki valmisna. — Tässä on tuo pienen pieni seppele, jonka sidoin sinua varten." Hän heilutteli sormellansa rippuvaa pientä kukkaisseppelettä.
"Sen siis annat minulle muistoksi?" kysyi Arvo ja kurotti kätensä seppelettä ottaaksensa.
"Äläpäs? — En tiedä varmaan, annanko sen ollenkaan sinulle, koska olet noin pahalla tuulella. Vaan kuitenkin! Jos lupaat olla oikein ilokas pian alkavissa kisoissa, niin saat sen!"
"Täytyyhän minun luvata. Mikäs muu neuvoksi? Olen vielä liian nuori epätoivoisena järveen hypätäkseni", väitti nuorukainen ja sai nyt lemmittynsä kädestä tuon hänen mielestänsä niin arvokkaan seppeleen.
"Järvellä soutaa eräs suuri vene. Mistä kaukaa tulijat lienevät?" huudahti samassa joku nuorista naisista.
Kaikkein silmät kääntyivät nyt järvelle päin. Uteliaammat juoksivat aina Pyhäjärven rannalle asti.
"Puvuistansa tunnen, että ovat Lempääläisiä", arveli yksi läsnä olevista nuorukaisista.
"Ja se mies, joka pitää perämelaa, ei ole kukaan muu kuin Hieraniemen
Paavo", vakuutti toinen.