Ritarin kaula oli hänen näitä puhuessaan taas kuivunut. Sitä vähäsen kastaaksensa nosti hän uudestaan nahkapullon huulillensa. Ottamastansa siemauksesta virkistyneenä, kohotti hän jälleen äänensä ja lausui: "Kertomaani rynnäkköjärjestystä noudattamalla olen monessa taistelussa monilukuisempia uskottomia vastaan päässyt voittajaksi. Itse Damaskon sulttaanin suurivisirin Abdullan, joka oli taitavimpia sotapäälliköitä mitä uskottomilla milloinkaan on ollut, sain kerran tähän tapaan järjestetyn sotarintani kautta niin hämille että hän suurella miestappiolla läksi käpälämäkeen, vaikka hänellä oli kymmenen tuhatta miestä tappelussa, minulla ainoastaan kaksi tuhatta. Kautta pyhän ristin! Se oli loistavimpia voittoja, mitä milloinkaan on saatu Saraceneista! Mutta tulipa minulle sen kautta runsaita palkinnoltakin osaksi. Muun muassa lahjoitti Ranskan jalo kuningas Lutvikki, saatuansa kuulla tästä voitostani kerrottavan, minulle kaksi talenttia kullassa ja toimitti erityisen lähetystön tuomaan näitä rahoja Akkonin kaupunkiin, jossa siihen aikaan pidin pääkortteria. Samalla lähetyskunnalla oli mukanaan kuninkaan omakätisesti minulle kirjoittama kirje, jossa hän mitä innokkaimmilla sanoilla pyysi minua tulemaan hänen luoksensa."
Kultainen ritari katsoi tarkastellen ympärillensä, huomataksensa minkä vaikutuksen kertomus hänen keksimästänsä rynnäkkö-järjestyksestä oli tehnyt neuvottelussa läsnäoleviin. Mutta nämät siitä eivät sanaakaan hiiskuneet, kun pitivät päällikkönsä älyä ja taitoa sota-asioissa niin ylenmäärin korkeina, ett'ei heidän hänen ehdoittamistaan suunnitelmista sopinut ruveta väittelemään vastaan eikä myöten; pitkän kokemuksen nojalla tehtyinä olivat ne kai oivallisia, sodankäynnissä mallikaavoiksi kelpaavia. Kultainen ritari tyystin tajusi, mitä hänen kuulijainsa vaiti-olo ja kainosti maahan luodut silmäykset merkitsivät. Ollen hyvillä mielin tästä havainnostaan, valmistautui hän par'aikaa uusilla todisteilla todistamaan keksimänsä sotarinnan etevyyttä, kun samassa eräs talonpojan pukuun puettu mies syvästi kumartaen lähestyi neuvottelupaikkaa.
Tullut oli eräs Hieraniemen torppari, yksi Sarkin lähettämistä vakoojista.
"Puhu pian puhuttavasi!" — huudahti Paavo hänelle malttamattomasti.
"Onnistuiko sinun saada selkoa kapinoitsijain asemasta?"
"Miks'ei olisi onnistunut? Eipähän nyt tuohon tarvinnut taivasta tavoitella eikä kuuhun kurottaa!" — vastasi torppari-vakooja levollisesti.
"Suuriko on heidän lukunsa?" — kysyi Paavo.
"Montako honkaa on Hieraniemen metsässä?"
"Niitä tietysti en ole lukenut!" — tiuskasi Paavo.
"Niin enhän minäkään lukenut tuolla Nokian rannalla olevia meidän miehiämme. Mutta kymmenen sangollista ohria tulee kai minun palkinnokseni tästä matkastani; niinhän me Sarkin kanssa sovimme?"
"Manalaan kaikki ohrat tänä hetkenä! — Kävitkö todellakin itse kapinoitsijain kokouspaikassa?"