"Missä muuten olisin käynyt?" kysyi kelpo vakooja kummastuksella.
"Puhuttelitko heitä?"
"Puhuimmehan siellä yhtä ja toista ja olisinkin jäänyt sinne tuonnemmaksi juttuamaan, ell'ei Sarkki olisi käskenyt minun joutuen palajamaan takaisin."
"Näitkö Hatanpään Heikkiä?"
"Kyllä vaan. Hän siellä meuhoi ja käskeli, niinkuin olisivat kaikki muut olleet hänen orjiansa."
"Oliko heillä tieto meidän matkastamme?"
"En luule olleen, koska uskoivat tuon valheeni, jonka Sarkin käskystä tokaisin heille vastaan silmiä: että Hieraniemen isäntä nostattaa Lempääläiset kapinaan muukalaisia vastaan."
"Ethän ollekkaan niin tyhmä, kuin luulin sinun olevan; osaathan sinä valhetella!"
"Toisten käskystä valhettelen toisinaan, kun valheestani maksetaan hyvä hinta, niinkuin nyt. Oman järkeni johtamana ei ole valhe milloinkaan pöllähtänyt päähäni."
Munkki oli tuskallisella levottomuudella kuunnellut tätä pitkäpiimäistä keskustelua. Nyt hän kääntyi suorastaan vakoojan puoleen, lausuen: "Olethan sinä, mies hölmö, todellinen lehmä, jolta lypsämällä täytyy heruttaa jok'ainoa tieto! Koetappas nyt sanoa lyhyesti ja selvästi, millaisella tuulella vihollisemme olivat, olivatko tyytyväiset ja iloiset, vaiko tyytymättömät ja alakuloiset?"