Neiti Hyvönen. Ei ole mikään koti köyhä eikä kurja Vapahtajamme syntymäjuhlana!
Mari. Mutta kuitenkin … tämä heidän … se tahtoo sanoa tuon juoppojätkän koti…
Neiti Hyvönen. Ei tämäkään koti!
Mari. Te ette tunne asian oikeata laitaa, neiti… Mutta minä tunnen Häyrisen ja tiedän, että hän on kehnoin renttu, kurjin olento mitä ajatella voipi!
Häyrinen (syrjään.) Pasiipa, sanoo ryssäläinen! — Kylläpä vielä suusi tukitsen!
Neiti Hyvönen. Vaan ei hän eikä kukaan muu ole liiaksi kurja Vapahtajamme armoa nauttimaan. Se armo on kaikille altis — häntäkin kurjemmille.
Häyrinen (syrjään, kolkosti.) Niin … niin… Puhuipa äitini minulle lasna ollessani tästä asiasta samalla tavalla…
Neiti Hyvönen (Annaliisalle.) Te olette kai matami Häyrinen?
Annaliisa. Olen, armollinen neiti!
Neiti Hyvönen. Minä käyn erään naisyhdistyksen asioita… Tulen tämän seuran puolesta tuomaan teille muutamia pieniä joululahjoja…