Annaliisa. Meillekö?
Neiti Hyvönen. Niin teille… Vast'ikään kerrottiin ja ennakoltakin tiesimme, että olette vähissä varoissa … olette köyhät. Harras toivomuksemme olisi jollakin tavalla lisätä joulu-iloanne.
Häyrinen (syrjään.) Mitä? Meidän joulu-iloammeko? Ovat muistaneet meitä!
Neiti Hyvönen. Kovin masentavalta tuntuu ajatella, että löytyy maailmassa niin paljon ihmisiä, joidenka iloa ja onnea köyhyys ja puute hämmentävät! (Annaliisalle, joka on kätkenyt kasvonsa käsiinsä.) Älkää itkekö niin katkerasti! Tänä juhlana ei kukaan saisi itkeä, tämä on ilon, rauhan ja autuuden toivon juhla. Rauhoittakaa kuitenkin mielenne! (Ottaa rahakukkaronsa taskustaan.) Yhdistyksemme rahalliset varat eivät ole suuret — eikä rahallisen rahan lahjoittaminen oikeastaan ensinkään kuulukkaan varsinaiseen ohjelmaamme. Toisinaan kuitenkin, etenkin joulun aikana, teemme poikkeuksen tässä suhteessa hätätilassa antamalla rahallistakin apua. Tällä vähäisellä summalla voitte kai joiksikuiksi päiviksi tulla toimeen. (Antaa erään setelin Annaliisalle.) Pyhien yli … siksi että tulette terveemmäksi, jotta taas kykenette työhön… Näytätte niin kovin riutuneelta…
Annaliisa. Kaksikymmentä markkaa! Miten kiittäisinkään teitä?
Palvelustyttö (syrjään Marille.) Uskokaa — nuo rahat eivät olleet yhdistyksen rahoja.
Mari (palvelustytölle.) Senpä arvasin.
Neiti Hyvönen. Tuo vasu tänne, Mandi!
Palvelustyttö. Paikalla, neiti! (Hän antaa korin neiti Hyvöselle.)
Neiti Hyvönen (Annaliisalle.) Pukunne näyttää niin ohuelta, että siinä talvipakkasessa varmaan vilustutte. Tässä teille uusi villainen talvipuku.