Neiti Hyvönen. Mahtaapi se, jos mikään, tuntua raskaalta, kun tahtoisi tehdä työtä eikä työn ansiota ole saatavissa!
Häyrinen. Kauan siinä kinasin, turhaan taistelin kurjuutta vastaan. Kun sitte vielä lisäksi loukkasin käteni ja tulin kuukauden ajaksi työhön kokonaan kykenemättömäksi ja kun onnettomuutemme tähän aikaan joutui kukkuroilleen sen kautta, että vaimonikin sairastui, niin ajattelin: koska Jumala on meidät unhottanut, voinhan minäkin hänet unohtaa.
Neiti Hyvönen. Kovin väärin teitte siinä, että heititte luottamuksenne hyvään Jumalaan!
Häyrinen. Niinhän teinkin.
Mari. Häyrinen ei juuri milloinkaan ole Jumalasta väliä pitänyt. Tiesi millä tavoin pääsikään rippikoulun läpi! Mutta eihän tuo ole kirkossa käynyt eikä evankeeliumin saarnaa kuunnellut. Siksi kävikin hänelle niin nolosti kuin on käynyt.
Häyrinen (katsottuaan suuttuneena Mariin.) Rupesin nyt juomaan —- melkein jok'ainoa penni, jonka sain irti, meni viinoihin ja muihin hullutuksiin. Harvoin enää kävin kotona, sillä siksi oli minulla kuitenkin vielä omaatuntoa, että kammoksuin katsella vaimoni päivä päivältä yhä vaalenevia kasvoja ja lapsiraukkani tuskaa. Mutta kotia tultuani — aina humalapäissä — raivostuin, paha henki valtasi minut kokonaan. Päähäni pöllähti, että minun piti kostaa vaimolleni siitä, että hän oli niin riutuneen näköinen, ett'ei hän ollut yhtä reipas ja iloinen kuin ennen aikaan. Löin häntä, pieksin häntä.
Neiti Hyvönen. Kauhistava kuulla!
Häyrinen. Sitte läksin, häntä näin rääkättyäni, taas kaupungille, onnettomana, rauhattomana, kerjäsin pennin ja vein sen tillikkaan! Tällainen hirviö olen ollut! Te saavuitte tänne taivaan enkelinä, neiti!
Neiti Hyvönen. Ihmisenä tulen — mutta tavallansa olisin tullut enkelinä, jos käynnilläni voisin saattaa teitä parannukseen.
Häyrinen. Sen olettekin jo saaneet aikaan, jalo neiti! Pitkään aikaan en ole kunnollisten ihmisten huulilta kuullut muuta kuin pilkkaa ja ivaa. Tämä samoin kuin heidän ylenkatseellinen käytöksensä minua kohtaan on myrkyttänyt mieleni, paaduttanut sydämmeni, jossa viha, katkera viha kaikkia ihmisiä vastaan pääsi valtaavaksi tunteeksi. Usein olen kironnut koko ihmiskuntaa! Nyt sulivat hyiset hallat mielessäni, vihan tunteet haihtuivat. Uusi usko, uusi toivo on teidän ihmisrakkautenne, teidän hellyytenne kautta syntynyt sydämmessäni! Nyt minäkin menen raittiuteen!