LALLI.
Siin' ette pety. — Onnen rikkautta
Ma teille toivotan ja iloa!
KITKA.
Äl' onnesta nyt virka sanaakaan!
Sen Tuonen tyttö Manalahan sousi
Ja halki hirmukosken kuljetti.
Voi surman aikaa! jota lumipään
Mun täytynyt on nähdä. — Poikani
Te rakkahat! Sun uljas muotos, Lalli,
Muistuttaa mua heistä. — Terve! — terve!
Mun luokseni ei kenkään milloinkaan
Niin toivottuna ole saapunut
Kuin sinä nyt.
LALLI.
Miss' ovat poikanne,
Mun nuoruuteni parhaat ystävät?
KITKA.
Ah siellä, siellä kaikki seitsemän,
Mist' eivät enää voine palata;
He Manattaren ovat saaliina!
Sun poissa ollessas on Syöjätär
Tääll' elon iki runsaan leikannut.
LALLI.
Niin kuulin matkallani kerrottavan,
Mut uskoa en sitä uskaltanut. —
Siis ovat murhatut kaikk' ystävämme,
Kotimme ryöstetyt ja uskonto,
Jonk' isiltämme saimme periä,
On sorrettu! — Näin mulle kerrottiin —
Mut ei tuo voine ole totta, Kitka? —
KITKA.
On toki. Henkeni ma antaisin,
Jos siten vaan sen saisin valeheksi!
Haa Lalli! Onnemme on tukala!
LALLI.
Vaan merkillistä! Kävivätpä täällä
Ennenkin samat rosvot ryöstämässä,
Monesti nähtiin heidän haaksensa
Muiskaavan suuta Suomen rannoille,
Kun kalpain melske kaikui kauaksi
Ja vesi puroissakin punerteli;
Mut häpiällä viholliset silloin —
Sen nähneeni mä muistan — pakenivat
Suut silmät veressä! Miks' ette nytkin
Surmanneet heitä?
KITKA.
Sitä sanoa
On sinun paljon helpompi, kuin meidän
Sit' oli tehdä! — Säästä moitettas!
Me emme ole sitä ansainneet,
Sill' urhoollisesti me taistelimme.
Veremme tantereella tappelun
Vertaisna kevätvirran tulvaili
Ja hurmehesta oli limainen
Ylt' ympärillä kaikki seutu. — Siinä
Nyt oivallisen sankar-kuoleman
Mun poikanikin saivat poloiset.
He rinnatuksin kaikki kaatuivat —
Sen surussani muistan iloiten —
Ja tuhansia meidän miehiä
Tupihin Tuonen heitä seurasi.
LALLI.
Oi onni kalliota kovempi,
Ett' en ma ollut läsnä!
KITKA.
Sinua
Me paljon kaipasimme, Lalli. — "Missä
On Lalli? Olkoon päällikkömme hän!"
Näin kaikki huutamaan, jotk' eivät tienneet
Sun retkestäsi Permaan. — Vaan kun siinä
Ei ollut miestä yhtäkään, jonk' arvo
Ois ollut suurempi kuin minun, siksi
Mun täytyi johtajaksi ruveta,
Mut tyhjään parhaimmatkin menivät
Mun yritykseni. — Ois suloista
Mun ollut kuolla silloin, koska kuolo
Niin monta muuta kitahansa nieli!
Sentähden vihollisten parvehen
Ma hyökkäsinkin missä oil se taajin.
Mut kuolo mua vältti. — Kaikki muut,
Mitk' eivät tappelussa kaatuneet,
Ne jäivät kirottujen saaliiksi.
Ken heistä perittyä uskoaan
Ei heittänyt, hän kohta surmattiin
Ja armo ainoastaan suotiin niille,
Joill' olis kuolo ollut parempi.
Mä noita heittiöitä tarkoitan,
Kuin häpeäksi kaiken kansamme
Nyt "Suomen kristityiksi" kutsutaan!